Kuolleen virsi

MIES

Mies täynnä on sisua
han teräsmieheks itseen mainostaa
kallioksi, pelon kääpiöksi,
sielu graniittia hikoilematonta on.

Teko pyörii kitkatta
ja sana painaa maahan mieluisan
onnensa hän repii karhein elkein
kumartaa ei saa vaikka vituttaiskin.

Väista heikko renttu
ethän pysty lentoon
älä vaivaudu ees.

Mies täynnä on vaivoja
ja askel horjuu kohti tehtavää,
vaikeeta, oi, okaista,
kui mieli tekis vaatimattomampaa.
Lukossa on oikotiet,
samaa monttuista senkun meet,
sumusta ei pidä yrittääkään -
toivotonta riuhdontaa kohdussansa.

Huutaa apuköyttä,
sormet nappaa jotain -
piikkilankaa vain.

MATKALLA

Matkalla keskeltä erämaan,
löydetään me keidas vehreä,
hiekkaan jää leipää, hometta
ja kärpäsmatoja,
antakaahan huulet kostuttaa.

Taivaissa ei ole tätä kauniimpaa,
paidat mädänneet me silkkiin vaihdetaan,
huoran lailla räikeäksi tällännyt on itsensä,
eihän pintakuvaa enempää kukaan halua.

Siimeksessä lauleskellaan,
autuudessa pursuillaan,
onneks onni hetken kestää
jota ei voi estää eikä venyttää

KAKSINTAISTELU

Ihmettelen ettei mitään ole jälkeen jäänyt
vaikka olinkin myrskyssä,
laantuiko se huokaukseksi tunne en
oon otsa kuivana,
oliko houretta se kun jaeltiin
me hellyyssanoja
oliko leikkiä se kun keksittiin
meille nimeä.
Katkeruutta, vihaa haen sua vastaan
aseistautua haluan,
järki pettää, jälkeenpäin ei miehen
ole hyvä pelleillä,
esitellä, machoilla,
lutkaksi haukkua ja sylkeä,
luoda kuvaa valheesta ja pitää mielessä

Sinua, samalla mitalla
elämää noutavaa
ihmissuhteiden lähteeltä.

Miekat katkes, kilahti
ja terät suota viilsi haavoiksi,
sormet herkeamattä löi kurkut
ketjuun – suonet pullollaan,
rauettiin ja päästettiin,
vierain silmin meitä tarkkailtiin,
avaat verkkaan sivua
jossa kummallakin oma kenttänsä

KUOLLEEN VIRSI

Tietää
en tahdo kuolemasta sanoja
saati ystäväksein haalia
sitä
    Saada
    en elämältä suopeutta voi
    ei hellitä ei päästä
    otteestaan
Kuolen
henkein hukkaan, menen tomuksi ikuisuuden
hääppöisten jälkeni käärinliinan
kutonen
    Annan
    sieluin murtaa rintani kalterit
    kirkastua ja nähdä paadet
    universumit
Tietää
mä tahdon tieni, askeleeni laskea
taivaan virret niittää ja kultarukiit
maahan sirottaa
    Saada
    vain unissani säilän sydämeeni voin
    näöksi tappaa sen ja silmäin
    ummistaa

NÖYRYYS

Ynseä on tahtoni, niukkasanainen
huomaamatta kuolevaiset
jättää omiin jalkoihin
nuuka on se armoa jakamaan
ahne elämään
ei heikommista ainoastaan

Hän torninsa kohottaa
ja Isänsä haastaa taisteluun
palatakseen tomuksi taas

Sokea vaeltaa, ihokas pölyssä on
yksinäinen sauva
Nasaretin ovia kopisuttaa
käsi ojossa, armoitusta anotaan
eikä kuule ääntä
joka silmänsä voisi voidella

POLLY'S BAR BLUES

Matkalainen varrohan
kärkkyy turhii henkesi
heitä nyyttis nurkkaan
soitahan Polly's Bar Blues

Muistatko ne ajat
kun pidit mua hyvänä
hellit yötä päivää
täällä soi Polly's Bar Blues

Hylkiöksi jätit
mut taloon vieraan rannan
taivasalle maatumaan
näin unohtui Polly's Bar Blues

Henkihieverissä
mä olen kuolinvuoteella
käyhän eteeni herra
me soitetaan Polly's Bar Blues

TUULEN MAKU

Kuumaa asfalttia,
kumia tarttuvaa,
silmiä siristan kamelin selässä,
matkan en loppua saa horisontilta,
kotkaakaan ei ole ystäväksein.

Sateet oon jättänyt taa,
kasket käryävät,
orpojen maailman, talot vaativain,
haamuja etsineen elämäin
tuulen maku kuivaa vahdon suustain.

Pystit olkoot siunatut -
uusia lisää pystytän,
maailman herraks tahdon
muut saavat levon kivestä.

HELSINKI

Mä sinut näin
kuin monet muutkin sokaistuin
sydämeni
jätti lyönnin väliin ajanhetkien
näin kävi vain
en siitä ihmeellistä hae
mua muistot piinaa ajanpiiskallaan.

Mullon hiusgeeli
joka tuoksuu sinulle
sille jäähyväiyölle
jonka aamukoiksi muutimme
seppele tehtiin
kimaltelevone timanteineen
nostettiin ilmaan
se sulautui säteiksi

Oh, Helsinki, ihmeellinen maailma
nainen jonka vaistoan
jonka luona vasta pursuan
joka sulattaa mut tunteeseen.

Muisteloaluksella
luokses matka vie
ma nään sut
lapi kadunliekkien
joka hetki täynnä
tuoksuasi koskettaa
mä saan
se ei oo mielikuvitusta ainoastaan

Oot mun kaipuu,
kipu, kodittomuus,
ota vastaan lämmön ruhtinatar
näytä avaruus.

HELSINKI II

Tapaan jäljet hietikosta
ne lasken ääneen numeroilla kolistaen
seuraan käärmeen kiekaroita
ja hiki silmiäni kirvelee
selvän muodon niille tahdon
ympyrään päätykäät nuo noidutut

Eloni hietaa
sormieni läpi vilisee
sä tahdot mun tietävän
jättämäsi yli urien

Minun kenkäni vanhat
ei anturoissaan enää pysyne
soran kalvamina murtuu
mukulan sammaleita lakaisee
astun eteen sukkasillaan
kantaen neulojaa puikkoineen

Eloni hietaa
nyytissäni yhä kantelen
kivistä tietä
jalkani ei enää kestäne

Vajoan maahan matona
maat ja mannut maailman
matelen eessä tahtosi
telmin teurastettavana taas
uhkarohkea

EN OLE RAATONA

Tämä kide on taiteilija
Vuolen velhon mä sanoi veistäjä
Lohkais järkäleestä kääpiön
Kansa laittoi rillit, suurennettu on
Mitätön

Mä oon säälittävä
Näreraiska männikössä kasvava
Esikuvana seinä jättiläisten
Kleptomania on hiirenkorvalla
Minussa

En ole raatona
Missään maantiellä
Sieltä saattaa korppikotkat nokkia
Enkä paskana
Landehyskässä
Se kun lisääntyy
Mä pysyn samana