MIES

Mies täynnä on sisua
han teräsmieheks itseen mainostaa
kallioksi, pelon kääpiöksi,
sielu graniittia hikoilematonta on.

Teko pyörii kitkatta
ja sana painaa maahan mieluisan
onnensa hän repii karhein elkein
kumartaa ei saa vaikka vituttaiskin.

Väista heikko renttu
ethän pysty lentoon
älä vaivaudu ees.

Mies täynnä on vaivoja
ja askel horjuu kohti tehtavää,
vaikeeta, oi, okaista,
kui mieli tekis vaatimattomampaa.
Lukossa on oikotiet,
samaa monttuista senkun meet,
sumusta ei pidä yrittääkään -
toivotonta riuhdontaa kohdussansa.

Huutaa apuköyttä,
sormet nappaa jotain -
piikkilankaa vain.

MATKALLA

Matkalla keskeltä erämaan,
löydetään me keidas vehreä,
hiekkaan jää leipää, hometta
ja kärpäsmatoja,
antakaahan huulet kostuttaa.

Taivaissa ei ole tätä kauniimpaa,
paidat mädänneet me silkkiin vaihdetaan,
huoran lailla räikeäksi tällännyt on itsensä,
eihän pintakuvaa enempää kukaan halua.

Siimeksessä lauleskellaan,
autuudessa pursuillaan,
onneks onni hetken kestää
jota ei voi estää eikä venyttää

KAKSINTAISTELU

Ihmettelen ettei mitään ole jälkeen jäänyt
vaikka olinkin myrskyssä,
laantuiko se huokaukseksi tunne en
oon otsa kuivana,
oliko houretta se kun jaeltiin
me hellyyssanoja
oliko leikkiä se kun keksittiin
meille nimeä.
Katkeruutta, vihaa haen sua vastaan
aseistautua haluan,
järki pettää, jälkeenpäin ei miehen
ole hyvä pelleillä,
esitellä, machoilla,
lutkaksi haukkua ja sylkeä,
luoda kuvaa valheesta ja pitää mielessä

Sinua, samalla mitalla
elämää noutavaa
ihmissuhteiden lähteeltä.

Miekat katkes, kilahti
ja terät suota viilsi haavoiksi,
sormet herkeamattä löi kurkut
ketjuun - suonet pullollaan,
rauettiin ja päästettiin,
vierain silmin meitä tarkkailtiin,
avaat verkkaan sivua
jossa kummallakin oma kenttänsä

KUOLLEEN VIRSI

Tietää
en tahdo kuolemasta sanoja
saati ystäväksein haalia
sitä
    Saada
    en elämältä suopeutta voi
    ei hellitä ei päästä
    otteestaan
Kuolen
henkein hukkaan, menen tomuksi ikuisuuden
hääppöisten jälkeni käärinliinan
kutonen
    Annan
    sieluin murtaa rintani kalterit
    kirkastua ja nähdä paadet
    universumit
Tietää
mä tahdon tieni, askeleeni laskea
taivaan virret niittää ja kultarukiit
maahan sirottaa
    Saada
    vain unissani säilän sydämeeni voin
    näöksi tappaa sen ja silmäin
    ummistaa

NÖYRYYS

Ynseä on tahtoni, niukkasanainen
huomaamatta kuolevaiset
jättää omiin jalkoihin
nuuka on se armoa jakamaan
ahne elämään
ei heikommista ainoastaan

Hän torninsa kohottaa
ja Isänsä haastaa taisteluun
palatakseen tomuksi taas

Sokea vaeltaa, ihokas pölyssä on
yksinäinen sauva
Nasaretin ovia kopisuttaa
käsi ojossa, armoitusta anotaan
eikä kuule ääntä
joka silmänsä voisi voidella