Kuolleen virsi
MIES
Mies täynnä on sisua han teräsmieheks itseen mainostaa kallioksi, pelon kääpiöksi, sielu graniittia hikoilematonta on.
Teko pyörii kitkatta ja sana painaa maahan mieluisan onnensa hän repii karhein elkein kumartaa ei saa vaikka vituttaiskin.
Väista heikko renttu ethän pysty lentoon älä vaivaudu ees.
Mies täynnä on vaivoja ja askel horjuu kohti tehtavää, vaikeeta, oi, okaista, kui mieli tekis vaatimattomampaa. Lukossa on oikotiet, samaa monttuista senkun meet, sumusta ei pidä yrittääkään - toivotonta riuhdontaa kohdussansa.
Huutaa apuköyttä, sormet nappaa jotain - piikkilankaa vain.
MATKALLA
Matkalla keskeltä erämaan, löydetään me keidas vehreä, hiekkaan jää leipää, hometta ja kärpäsmatoja, antakaahan huulet kostuttaa.
Taivaissa ei ole tätä kauniimpaa, paidat mädänneet me silkkiin vaihdetaan, huoran lailla räikeäksi tällännyt on itsensä, eihän pintakuvaa enempää kukaan halua.
Siimeksessä lauleskellaan, autuudessa pursuillaan, onneks onni hetken kestää jota ei voi estää eikä venyttää
KAKSINTAISTELU
Ihmettelen ettei mitään ole jälkeen jäänyt vaikka olinkin myrskyssä, laantuiko se huokaukseksi tunne en oon otsa kuivana, oliko houretta se kun jaeltiin me hellyyssanoja oliko leikkiä se kun keksittiin meille nimeä. Katkeruutta, vihaa haen sua vastaan aseistautua haluan, järki pettää, jälkeenpäin ei miehen ole hyvä pelleillä, esitellä, machoilla, lutkaksi haukkua ja sylkeä, luoda kuvaa valheesta ja pitää mielessä
Sinua, samalla mitalla elämää noutavaa ihmissuhteiden lähteeltä.
Miekat katkes, kilahti ja terät suota viilsi haavoiksi, sormet herkeamattä löi kurkut ketjuun – suonet pullollaan, rauettiin ja päästettiin, vierain silmin meitä tarkkailtiin, avaat verkkaan sivua jossa kummallakin oma kenttänsä
KUOLLEEN VIRSI
Tietää en tahdo kuolemasta sanoja saati ystäväksein haalia sitä
Saada
en elämältä suopeutta voi
ei hellitä ei päästä
otteestaan
Kuolen henkein hukkaan, menen tomuksi ikuisuuden hääppöisten jälkeni käärinliinan kutonen
Annan
sieluin murtaa rintani kalterit
kirkastua ja nähdä paadet
universumit
Tietää mä tahdon tieni, askeleeni laskea taivaan virret niittää ja kultarukiit maahan sirottaa
Saada
vain unissani säilän sydämeeni voin
näöksi tappaa sen ja silmäin
ummistaa
NÖYRYYS
Ynseä on tahtoni, niukkasanainen huomaamatta kuolevaiset jättää omiin jalkoihin nuuka on se armoa jakamaan ahne elämään ei heikommista ainoastaan
Hän torninsa kohottaa ja Isänsä haastaa taisteluun palatakseen tomuksi taas
Sokea vaeltaa, ihokas pölyssä on yksinäinen sauva Nasaretin ovia kopisuttaa käsi ojossa, armoitusta anotaan eikä kuule ääntä joka silmänsä voisi voidella
POLLY'S BAR BLUES
Matkalainen varrohan kärkkyy turhii henkesi heitä nyyttis nurkkaan soitahan Polly's Bar Blues
Muistatko ne ajat kun pidit mua hyvänä hellit yötä päivää täällä soi Polly's Bar Blues
Hylkiöksi jätit mut taloon vieraan rannan taivasalle maatumaan näin unohtui Polly's Bar Blues
Henkihieverissä mä olen kuolinvuoteella käyhän eteeni herra me soitetaan Polly's Bar Blues
TUULEN MAKU
Kuumaa asfalttia, kumia tarttuvaa, silmiä siristan kamelin selässä, matkan en loppua saa horisontilta, kotkaakaan ei ole ystäväksein.
Sateet oon jättänyt taa, kasket käryävät, orpojen maailman, talot vaativain, haamuja etsineen elämäin tuulen maku kuivaa vahdon suustain.
Pystit olkoot siunatut - uusia lisää pystytän, maailman herraks tahdon muut saavat levon kivestä.
HELSINKI
Mä sinut näin kuin monet muutkin sokaistuin sydämeni jätti lyönnin väliin ajanhetkien näin kävi vain en siitä ihmeellistä hae mua muistot piinaa ajanpiiskallaan.
Mullon hiusgeeli joka tuoksuu sinulle sille jäähyväiyölle jonka aamukoiksi muutimme seppele tehtiin kimaltelevone timanteineen nostettiin ilmaan se sulautui säteiksi
Oh, Helsinki, ihmeellinen maailma nainen jonka vaistoan jonka luona vasta pursuan joka sulattaa mut tunteeseen.
Muisteloaluksella luokses matka vie ma nään sut lapi kadunliekkien joka hetki täynnä tuoksuasi koskettaa mä saan se ei oo mielikuvitusta ainoastaan
Oot mun kaipuu, kipu, kodittomuus, ota vastaan lämmön ruhtinatar näytä avaruus.
HELSINKI II
Tapaan jäljet hietikosta ne lasken ääneen numeroilla kolistaen seuraan käärmeen kiekaroita ja hiki silmiäni kirvelee selvän muodon niille tahdon ympyrään päätykäät nuo noidutut
Eloni hietaa sormieni läpi vilisee sä tahdot mun tietävän jättämäsi yli urien
Minun kenkäni vanhat ei anturoissaan enää pysyne soran kalvamina murtuu mukulan sammaleita lakaisee astun eteen sukkasillaan kantaen neulojaa puikkoineen
Eloni hietaa nyytissäni yhä kantelen kivistä tietä jalkani ei enää kestäne
Vajoan maahan matona maat ja mannut maailman matelen eessä tahtosi telmin teurastettavana taas uhkarohkea
EN OLE RAATONA
Tämä kide on taiteilija Vuolen velhon mä sanoi veistäjä Lohkais järkäleestä kääpiön Kansa laittoi rillit, suurennettu on Mitätön
Mä oon säälittävä Näreraiska männikössä kasvava Esikuvana seinä jättiläisten Kleptomania on hiirenkorvalla Minussa
En ole raatona Missään maantiellä Sieltä saattaa korppikotkat nokkia Enkä paskana Landehyskässä Se kun lisääntyy Mä pysyn samana
|