D'Airot

Boheemi

NAUTINTOON

Savujen keskellä on minun herrani maja
vahvojen tiskillä koen rakkulan palon
samojen seurassa on monen henkevän paja
rohtojen vallassa poden luustoni valon.
Satujen hetkellä on vino heteron maija
valuen likellä hoen rakkaani paloon
sanojen mitassa on rivon hebrean taiat
katuen tipassa toden luisunen jaloon

Nautintoon, ohi ajen hampaankolon
vaivutaan toki aivan turavattomaan
nautintoon sohi varjot lähikuolon
haihdutaan koki taidon hävyttömän
tai ei lainkaan, mitä mä sainkaan ikinä.

FLANÖÖRI

Mä meen, on letkeä askel tehdä
hetkeen tuon pehmeän väännön hehkua
leuhka on selän kaari
keuhkossa palaa "romaani"
on kenkäni kaita ehkä.
Mä tee en – veikeän katseen henki
eteen suon enkelen paikan herkkua
rinta kuin katedraali
turvassa lapsi femme fatale
on tapani saita ehkä.
Flanööri, kahviloiden bel’ami
haltija lakastuneen sydämen

Kaupunkini tahto ahmatti
on täyte häikäisevä lasivitriinin, loistoa ja säpinää
kaupunkini katse akuutti
on häive raukaiseva mummon parakin, toistoa ja räpinää.

TANGO

On vain tabujen kumma, hulvatonna vallaltaan
se tulee tunkemaan paljoudessaan
ei lakia tunne, luvutonna kaikuna
lannistava perisynneissään.
On vain kalujen summa, räävitönnä tahdiltaan
se juhlii juttuaa porttikongeissa
ei takeita junnaa, äänetönnä haikuna
janoava verikasteissa.
On vain tarujen humma, loputonna ajaltaan
se kuittaa kuplimaan päivittelyissään
ei aikeita kuule, osatonna raikuna
laukaiseva eri kasteissa.

Toistoissaan on tangoni painajaisia
joissa haetaan ja jätetään ketään
kahlitsematta; vain jälkojen ristiäisiä
joissa käännyillään ja pälyillään mitään harkitsematta.
Tanssi yli menneiden saa aina jatkua
käänteissä on peite surkeiden ja pelko jäädä rytmistä.

SANAT

En tiedä mitään, mistä enää
rikkiviisaasti näin paljastun
siis, heitä niitä lisää – yksinkertaisia
jotka mieleeni tunkeutuu.
En siedä ketään, kestä enää
tekopyhästi saan toivotun
siis, heitä niitä lisää – kynnenvertaisia
jotka kieleeni takertuu.
Sanat vahvimmat on ylpeyden hautakiviä
samat haureimmat on jatkuvuuden palapeliä
arvasinko väärin?

Painotonna kulkee äänesi kylvettynä äitiyden vesissä
mutt’ kohta mahloista nosta eri kaloja
ja kerta kerralta viinin hipiä punahtaa
rohkaisemaan, sammaltamaan, tyrehtymään perässään
ja hertta herralta ennen pitkiä katoaa
todistamaan, lankeamaan, ryvettymään edessään
pitelemään heiveröistä hallussaan.

KAKSINTAISTELU III

Näin lasken illat kosteat pöydissä ontuvissa
laskut painuu alemmas kirkkaista antimista kuplivain
veivaan suuret tarinat vauhkoista, uupuneista
hauska mukaantulija vessoissa räjähtäneissä
kaikkien käytettävänä, aina vain
vaikeiden sovittajana.
Näin taasen lillut kaukana tunteissa hoippuvissa
taskut painuu mukamas hennoista unelmista kuhnivain
meinaat suuret tarinat vauvoista uurtuneista
lauha sisään katsoja tiloissa tulehtuneissa
aistien ihailtavana, aina vain
haikeiden somistajana.

En pääse irti menneistä – tiukkapipo jähmeä
äijän alku kädessä, kitulias hortoilija
mä väijyn sua vällyissä yhtäkaikki poimuilla
vaikka loimuilla
en häivy luota hallussa yhtäkaikki toivuilla
vaikka koivuilla.
Etkä väistä, etkä näiltä säiltä päästä säästyvää
näiltä häiltä säästä pääsevää, häipyvää,
täyttyvää, päihtyvää.

MONOLOGI

Odotatko mua hetken, kunhan joudun maksamasta
lopetatko huviretken, jahka hoidan kyykkimästä
hoputatko mua tovin, kunnes löydyn makaamasta
yllätätkö lähihovin jarin öitä nuuskimasta
sano etten mä.
Toimitatko mua huostaan kunkin noidan maistamasta
raapaisetko rautaruosteen jälleen toivun yskimästä
kohotatko mua nostoo kunnon haudan matkivasta
pakotatko verikostoon, jämin yövyn uusimasta
sanon etten mä.
Annatko olla, annatko vaipua naimattoman
pellen tarinaan?
Et turhautua saa, herpaantua, saati
montaa kertaa mulle kääntää selkää
juottaa vettä, näyttää pitkää kieltä
säästyä on turha yrittää.

KEVÄT

Sua hymykuoppani saan
sinutella taas kukkaseppeleineen
on elosi lyhkäinen lämmön veroinen
jos mielit tule – halataan.
Sua itkusilmäni saan teititellä taas tuiskesateineen
on kohina ripsien jalanalainen
ei hevin haita askelta.
Minä holtiton vaan kiinnyn hetkessä masentavaan
naisen huolin iäkkään
hän kuin emo kakraan hellii pisamapoikiaan
jälkeen herjän jälleen vaan.

T-PIINA

Tyhjät kadut kelaan rullaksi käteen
talot vaisuina repsottaa
Tyhjät päivät putoo rumina paateen
tarut haisuina näännyttää
Tutut pinnat pelaan uusiksi jälleen
tavat ankeina murjottaa
Tutut kädet kutoo lyijyä vaatteen
tavut haikeina luovuttaa.

BOHEEMI

Jotkut happoa niellen lavalla hakee rytmiä
ehkä viinasta jäykkänä kämpällä sammuu örinään.
Toiset uhoa suollen kadulla hakkaa tummia
ehkä vihmasta sokeena punalla värjää lippujaan.
Jotkut turhia vuollen pöntöllä hankkii mainetta
ehkä vilusta turtana rannalla kerää natsoja.
Toiset halua nuollen tarjolla hotkii olevaa
ehkä vinhasta kärkkäänä sakilla vetää kosteaan.
Ei lakkaa tuokioksikaan häntä purematta jää
on ilta nuori jatkamaan
La bohème, c’est que tu voudrais
dans to âme,
mon café au lait j’en aurai toujours.
La bohème, et tu perdait tous
mais ma vie sera paraille au foie gras.

HELSINKI III

Kulkijana palaan taakse näkemään
olet kaunis aistija,
eksyjänä opin jälleen tuntemaan
olet kallis marssija,
keksijänä palaan seiniin suremaan
olet kitsas antaja,
etsijänä hoen tyhjiin kuulemaan
olet kirkas vainaja,
kerjääjänä palaan siirryn näykkimään
olet kiivas ruokkija,
ehtyjänä toivun jälleen tulemaan
olet kärkäs nuokkija.
Aamut sä kylvet meressä on jalkasi mastot laivojen
alastonna ryvet levässä on rintasi kummut kirkkojen.

NEULAN KÄRJESSÄ

Pimeää katua pitkin astutaan
lukua ei saa kukaan meidän askeleista
itse helvetti tanssii tiiliseinillä
ihmiskunnan bakkanaali varten saatanaa.
Vasen käsi nykii ovea kahvasta
oikealla lasiseinä eikä kiveä
lauma pingottuu epäröivänä
pelosta täyttyy, hiki iskee pakanat.
Neula kilahtaa lusikkaan
kyllä imettää janoiset, ravitsee nälkäiset.

Lasin takan tuoksuu vieras puutarha
eikä meillä ole sinne pääsylippua
ovet avaajaansa saavat odottaa
potkimalla päässyt ei ole vielä yksikään.
Takaa meitä tönitään ei saa kääntää
kohta lähestyy hetki jonka on oltava valaistu.


© 1998–2023