Patria

INKERI

oliko kyynelissä pihamaa vauras
veräjä unohduksissaan periksi antoi
kuhertelut saivat alkunsa häävin
vaellus vihollisen unholan halki

oliko puupedissä hiipuva rakas
rukous kuohahduksissaan kovaksi äityi
tuupertelut jäivät leskeltä vähiin
rohkeat kristilliset on tämä väki

oliko huppelissa pyöveli sairas
silmänsä katumuksissaan märäksi kastui
puuhastelut veivät kehnolta haavin
sakeus perillisten mummonsa hankki

pimeään lähdetään valoa sydaämien täydeltä

kenelle uskottu on omat pitsimökkinsä
joiden seiniä muratti koristaa
perille saavuttu on monet kerrat yhdessä
palatseja kotipellot rehottaa

kohdussasi pyörähtää vainen jos
hengissäni on ainiaan
toivoa kutakuinkin, ratmoa eri suuntiin
tahtoa, hermoelämää
veljiä rääväsuihin, vaahtoa päiviin kuiviin
varmuutta, heimolaisia

YSTÄVÄT

onko santtu vielä karhun veroinen tömisijä
vailla vertaan lehmänkaataja
älä paina mieltä vasten lapsuuden julisteita
lailla panssareiden neukkulan
railakas on laulu, vaikka tyhjillään on läävät Jyrgilän

onko arto vielä rinteen korkuinen palkitsija
vailla vertaan hengensalpaaja
älä vaihda kieltä taasen tapoja juurtuneita
lailla kalsareiden jenkkilän
railakas on laulu, vaikka kylmillään on haudat Punamaan

kiitti jätkät, mallinne on jääräpäinen, täynnä ryhtiä
aika kieltää jakamasta pientä lanttia
riitti pätkät kurkut avatkaa

ystävät, on suomineito syliinsä ottava
se torjukaamme pokkana tai perheistä on pelkat risat
ystävät on elon ehtoo helkkarin kaukana
mut varokaamme sorbusta tai vähissä on älykisat

KAUPUNKINI

on tämä kaupunkini rahan potkima
se väijyy hajutonna ohituksessaan
ja kyttää tavaraansa käsi luiseva
on samaa ainiaan

on tämä kaupunkin mahan hotkima
se häipyy käädytonnä habitukseensa
ja salaa kamaraansa aasi haiseva
on samaa ainiaan

on tämä kaupunkini viinan polttama
se makaa tajutonna oksennuksessaan
ja kätkee talot marin huurre kalsea
on samaa ainiaan

on tämä kaupunkini kiiman ottama
se takaa säädytönnä hairahduksensa
ja sulkee valon parin murre penseä
on samaa ainiaan

pervokansa seisoo, korkealta veisaa
ylistystä hautoo, kompuroida malttaa
hermoherkkä velloo, petoksissaan stressaa
kuritusta tahtoo, pokkuroidaan pappaa

me nihkeinä kaaoksesta käsikynkkä astutaan
me siisteinä punaisista peräkanaa
heräämme jälleen kerran hankiin
kantamaan sotalippua omaa
keräämme jääneet nerot messiin
korvaamaan heimokatoa kovaa

KARJALA

olemmeko kuokkimassa emäntää
jussin soissa röhkiessään suolalla
körttiläisen eurokunto kohoaa
me hantti hommin vaurastamme sinua
heidän vieraskoreutensa huhut vuolemaan saa
keisarimyöntyväisyytensä vahtina naksuttaa

olemmeko ruokkimassa isäntää
mossen töissä rehkiessään huolella
nousukkaiden öljyputki pursuaa
me lanttitoimin viisastamme sinua
heidän valekomeutensa ukot kuolemaan saa
leirimenneisyytensä mahtina raksuttaa

karjalaa on enää jaljellä
kansan särjet jotka tarjoillaan
rykijän pöytään suotta
hankala on ehkä tärvellä
vallan länget jotka harvoille
hylkijän oireet tuottaa, aiheuttaa tuskaa
nylkijän houreet luottaa, tavaroita kuskaa

PETROZAVODSK

oletko sokeuttasi näkemättä sortoa
tehtaasi laaksossa kun taas seisoo hievahtamatta
ilmaisen tuen pesteissä kaljoittelee herroja

oletko kankeuttasi tekemättä nostoa
lippusi varjossa paras huomen odotella saa
ihmisen unen näpeissä värjöittelee hattuja

oletko laupeuttasi juhlimatta voittoa
patsaasi jonossa alas ehtii herkeämättä
ikuisen tulen liekeissä harjoittelee pappeja

se on niin, se on niin, se on totta
se on niin, se on pravdasta luettua

oletko porvarista nyt käyvä ennen pitkiä
saippuaunelmista saa hiukset kiiltoläikkiä
olet näin vähästä jättämässä kesken tehtävää
uurteita ei otsasta pestyä saa eikä pyyhkäisä vuosia
polkaisetko tyhjästä rakentamaan onnen tyyssijaä
murheilta tien lopussa säästyä saa eikä rykäistä kovia

PETROSKOI

olivatko käyttöravaraa historian haihattelevan
piletit punaonnelaan torpparien veren tahrimat
vei rahastaja aikanaan joukkohautaan
seisaaltaan niitti kunniansa työn valta

olivatko pehmoanturaa hysterian hännystelevän
kulakit kirjovaatteissaan toverien metsiin tallaamat
se anastaja kakistaa orjanmaltaat
veisataan, miten kaunis on, jumal’auta

ja kivikova ottowille lausui kremlin pitäjille: herrat, skol!
tuo rikkiviisas rasavilli kääntyi selin punaisille, Petroskoi

herätkää, on aika pesät rakentaa
miettikää, ei ketä vain voi onnistaa
ehtikää, jos menneitä voi lunastaa
meidän vastuullamme lienee
ettei maailmamme pienene
äidinkieltä kuulla saa lapsen suusta
kenties pateettista mieleen
eikä raajojamme palele
tuota leivistkää ei heitetä aivan hukkaan

NUKKEKOTI

on hermoni särötön, se on suuton
kun viereesi käperry en, mitään sano
on kehosi kaluton, hieron huutoon
näin kertoja lukuisia näitä suksivia satoon

on paheeni niskaton, neron huonon
kun vetoosi pökerry en, kiidän näköön
on hyveesi haluton, kiellon kuolon
näin kertoja lukuisia päitä nykiviä, näitä mykistyviä tahtoon

on pelkoni koruton, kehnon kuoron
kun vereesi jähmety en, siitän kelvon
on seipääsi säädytön, vieton, vuoron
näin kertoja lukuisia näitä suistuvia, häitä luhistuvia katoon

ovia on niin monilla, että eksyä saa
joskin unohduksissaan, kiintyä kissaan
lopulta pinttyä poikamiehenä
oivia lounaita saa emännältä omalta
maksutta, tahi hymyllä pelkäll, sanalla hellällä
omia keitellä saa tuskin ilman kovaa kädenvääntöä
jos vanhoilleen palata saattaa

MOSKOVA-PIETARI

olen kaukana kupoleista, kotkan päistä ja valtikoista
kerhoissa saksojen intoilijoiden huojun kaasuista
kovin lähellä pasuunoiden rytmihäiriötä jos seisoo
sovussa kaikkien amerikoiden kanssa ottaa tuttia

olen kauhuna kasarmeista, kaljun häistä ja auroroista
koroissa datsojen ihailijoiden horjun kuoseista
kovin vähällä patruunoiden aivovauriota jos lietsoo
vorossa uusien äveriäiden kassa tuottaa kutia

on koko maa suu ammollaan, leukojansa lonksuttaa
ei ehdi olla varuillaan ihmettelynsä keskellä
mitä meille ruokitaan, mitä päntätään
mitä ettei kuulisikaan, ettei huolisikaan –
härkävaunuissa opettelisi kyykkimään
kotipuolessa vaikenisivat haudoissaan, harmaissa hiuksissaan

me yhteisellä asialla univormukäytävällä
ollaan pää pystyssä
askel varma, kyyrissä yksikään, eikä kielissä hentoja
nyt omimmalla kapinalla punamattolattialla
puollaan vapautta
valeaatteista ei mistä vain tehdään miehissä kehnoja

SUOMENMAA

ovat vainiosi taas idullaan
navettojen lukoissa rasva kiiltää runsaana
routa pannaan kääntämään kylkensä
omatunto saapastaa paskan möykyt lahkeissaan
löylyt heittää prikulleen alokas
äijän tavoin hörähtää, henkii vasta lautelta
sonni saadaan pitämään korvansa kun
punamultamökeissään eukot heittää lorunsa
ken tietää on missä taa mainio maa
on maidossa rieskaa, on lapiota
savusaunaan paitasillaan pirtistään
ei enää, ei missään, ei nimeksikään
tulisijat kylmillään, hampaatonna, mykkänä

ovat kammiosi taas piirullaan
toimistojen palkoissa kasvua riittää konsanaan
koura pannaan säätämään ryhtinsä
omahyvä valistaa kläntit takin liepeissään
präntit hoitaa pilkulleen tulokas
notkein jaloin pyörähtää, leuhkii taklauksillaan
sonni saadaan pikapäin talliinsa kun
valkokaulusopeissaan veikot voittaa pottunsa
ken tietää on missä tää valio maa
on valjaista riesaa, on ankeata
katuhautaan munasillaan pirssistään
ei enää, ei missään, ei nimeksikään
lukukirjat tyhjillään, aatteetonna hylkynä

oi kaunis suomenmaa, direktiivit juoksettaa
suuntaan, jossa lintuja ei kuolla saa
on kaunis unelma, laatuviinit terästää
sydämiä krapulaisia

LÄNNEN VALOT

olet miehenä kertaamaton
monenko peikon alkoholin olet
parraltasi patistanut pakoon
monin kerroin on selkävaivoja ollut
tulehtuneita kaihoja kilvan harjakaisiksi juonut
katkeruus, pahennus kohtaan unelman riistäjää
saa ääneen kovan haltijan
hataruus, väsymys kohta syvä anarkia
saa kotoisia piirteitä

olet naisena vertaamaton
monenko veikon komsomolin olet
kannoiltasi karistanut katoon
monin verroin on äitivainoja ollut
revähtäneitä paitoja illan valvojaisiksi saanut
katkeruus, pahennus kohtaan uhkearintaista
saa halut omat haihtumaan
hataruus, vasymys kohta tylsä apatia
saa takkuisia hiuksia

lännen valoja näin
luokaa kansakunnan pimeään, pienempää hätään
ei maksa
arjen paloja vain
tuokaa pariskunnan pitäjään, pahimpaan nälkään
ei maksa
enempää mennyttä jaksa
poistaa, huokaista hengastyneenä tovin verran
levähtäneenä toisen kerran
raivoisana, kärttyisänä
rohkaista lännen jaloja haukkumaan

VENÄJÄ

ovatko lipunkantajasi hengissään joka mies
terästää rivit vaalipaisti
jahkailu sikseen nyrkillä sohien
kapitalisminsa hirtää talkootavis
herrat kahlaa suuta myöten mammonassa hegemonin
sisään kullaamastaan taivaanportista

ovatko riidankylväjäsi mielissään kukaties
selästään liivit koulii aisti
jos tulee niikseen kivittää hihkuen
patriotisminsa viimein alkuaines
routa kasvaa luita syöden painavimpaankin betoniin
sisään kuivaamistaan talouksista

pyhän maan tuohus lepättää
syvässä joukkohaudassa, velkakierteessä,
kipeissä viinapäissä

on perheenhaltijattaresi pulleat
luovat hengellänsä lämpöä hiileen, onnen arvohetkiä
on talonkopistelijasi urheat
huopakengissänsä häipyvät miten kauas
arjen, kovan järjen jaloista
oi, äiti-Venäjä