Karjalan Sanomat, 23.03.2005

Jakobson julkisti uuden runokirjansa

Esittelytilaisuudessa Enska Jakobson jakeli auliisti nimikirjoituksiaan. Jokainen halukas sai hänen runokirjansa ilmaiseksi. Mikko Ollikainen.

Suomenkielinen petroskoilaisrunoilija Enska Jakobson julkisti uuden runokirjansa Mielentilat viime viikon lopulla. Kirjan esittely keräsi Karjalan kansallisten kulttuurien keskukseen Jakobsonin työtovereita, sukulaisia, opiskelijoita ja hänen runoutensa ihailijoita.

Petroskoin Kansallisen teatterin näyttelijät aloittivat esittelyn lausumalla Jakobsonin runoja. Runoilijan työtoverit vuorostaan ilmaisivat omat mielipiteensä runoista.

Kansallisuuspolitiikan komitean varapuheenjohtajan Tatjana Klejerovan mielestä runoilija on intellektuelli. Klejerova sanoi Jakobsonin runojen muistuttavan tyyliltään Eino Leinon runoja.

Karjalan kirjailijaliiton puheenjohtaja Armas Mishin vuorostaan vertaili Jakobsonin runoja Onervan runoihin.
– Kirjailija on uusromantikko, jonka tuotannossa on Kalevalan ja Raamatun motiiveja, Mishin toteaa.

Jakobson itse sanoo, että häntä miellyttää Onervan tuotanto, josta hän on omaksunut surumielisyyttä ja omien voimien epäilyä.

Kirja koostuu kahdesta osasta: Ekspressiot ja Impressiot. Runoissa on erilaisia motiiveja, esimerkiksi Nietzschelle ominaisia.

Ekspressiot-osaan kuuluva luku Luvattu maa syntyi sen jälkeen, kun kirjailija oli kiinnostunut juutalaiskulttuurista. Monet runot ovat elämäkerrallisia. Ne on omistettu rakkaudelle ja vapaudelle.

Karjalan Sanomat, 08.12.2004

Rock-sillat nostettiin

Rockbridge-festivaalilla nuoriso huvitteli, riemuitsi ja reuhasi

Festivaalilla soi klassinen rhythm-and-blues petroskoilaisen D’Airotin (solisti Enska Jakobson) tulkinnassa.

Miten hurmaavia ovatkaan rock-illat Venäjällä. Niihin kokoontuu tuhansia eri-ikäisiä rock-n-rollifaneja. Jokainen odottaa jotakin hienostuneelle maulleen toiveita herättävää tapahtumaa. Toisia kiinnostaa blues, toisia raskas metalli. Aina löytyy klassisen rockin sekä punktyylin raivoisan musiikin kannattajia.

Suomalaisten ja venäläisten muusikkojen rakentamasta uudesta rock-sillasta ei tullut poikkeus. Kahden päivän kuluessa Petroskoin SKK-keskuksessa nuoriso huvitteli, riemutsi ja reuhasi vastaukseksi rokkarien optimistiseen kutsuun: Hymyile, tämä ei ärsytä ketään!
Vielä suuri Lenin puhui sivistyneistön tärkeästä roolista kansanjoukkojen vallankumouksellisessa yhdistämisessä. Rockbridge-festivaali on todistanut vuosisatoja vanhan väitteen pitävän paikkansa. Monissa yhtyeissä soittavat muusikot, jotka edustavat nykyajan sivistyneistöämme. Tämä selviytyi yhdistämisen tehtävästään.

Karjalainen, Elokuun 2002

Täällä ollaan, Venäjä

Jarkko Martikainen (vas.), Enska Jakobson, Hannu Porkka ja Grigori Zimin kohtasivat jameissa.

Joensuu tuntuu ajoittain, Jukka Itkosta mukaillakseni, elävien haudalta. Välillä pitää onneksi revetä kahteenkin paikkaan yhtä aikaa.

Joensuun kirjallisuustapahtuma jatkoi lauantai-illanvietossaan jamiperinnettä. Niin lennokasta meininki ei tällä kertaa ollut kuin vuosi takaperin, jolloin estradilla olivat Wimme, Eija Kankaanranta ja Claes Andersson. Nyt jammailivat rokkarit, eikä rockissa juuri irrotella.

Sukupolvet kohtasivat YUP-yhtyeen Jarkko Martikaisen ja ex-Hassisen Kone Hannu Porkan aloittaessa. Martikainen lauloi ja komppasi akustisella kitaralla kahdeksan biisiä; Porkka läpsytteli lyömiään. Lihavia luurankoja- ja Jos helvetti on täynnä -tyyppiset YUP-standardit olivat yleisön nuoremmille tuttuja, mutta taiteellisin lakipiste osui Johnny Cash -coveriin Viivi on poissa, jossa Porkka soitti triangelia kuin enkeli.

Porkka jäi lavalle taustoitta: maan Petroskoin D'Airot-duoa, joka on Joensuussa jo tuttu vieras. Laulaja Enska Jakobsonin ja kristushahmoisen kitaristi Grigori Ziminin nätit bluesrocknumerot kulkivat kelvosti, vaikka Jakobsonin baritoni hukkui ravintolan hälinään.

Jamit-sana lunastettiin lopuksi nelikon viidellä yhteisnumerolla. Tuomari Nurmion versio virrestä Oi jos mä kurja matkamies maan, traditionaali Areavaaran murha, Nurmion Älä itke Iines']& Kurjuuden kuningas ja Paul Simonin Boy In The Bubble olivat nämä kappaleet.

Musiikki jatkui toisella puolen toria. Kerubin venäläisen rockin illassa naisjäsenistöinen etno-punk-bändi Babslei oli jo soittanut, mutta Tequilajazzzin keikka vasta aluillaan.

Tequilajazzz on Venäjän bändieliittiä. Yhtye soittaa modernia, lievästi metalliväritteistä rockiaan valtavalla tarkkuudella ja intensiteetillä. Bassokitaristi käyttää paljon sointuja, jotka lomittuvat kahden kitaran äänivalliin. Ulkoisesti lavalla voi olla Midnightin Oilin laulaja taustallaan Paul Oxley's Unit, mutta sisällä kiehuu.

Etelä-Suomen Sanomat, Elokuun 1. 2002

d'Airot soutaa taiderokkia Karjalasta

Alunperin d'Airot oli viisimiehinen kokoonpano. Nykyään miehiä on kaksi: Enska Jakobson ja Grigori Zimin.
- Kahdestaan on paljon helpompi pitää sopua, Jakobson perustelee.

Venäläiseen suomeksi laulavaan bändiin ei joka päivä törmää. Santtu Karhu & Talvisovat -yhtyeen kotikaupungista Petroskoista ponnistava d'Airot laulaa suomeksi, eikä siinä ole biisintekijä Jevgeni Bogdanovin alias Enska Jakobsonin mielestä mitään kummallista.

Kymmenisen vuotta sitten perustettu d'Airot oli aluksi viisimiehinen kokoonpano. Nyt miehiä on kaksi: Jakobson ja Grigori Zimin. Musiikkia on jo paljon hankalampi määritellä. Taiderokkia, progea, bluesia?

- Sävellyksissäni yhdistyvät blues ja maailmanmusiikki. Kosmopoliittisuus on taiteessani johtava teema, sanoo Jakobson, jonka juuret ovat syvällä Karjalan laulumailla. Jakobsonin suku on äidin puolelta Pietarin inkeriläisiä, jotka ovat asuttaneet Venäjää satoja vuosia.

- Mummo karkotettiin Siperiaan 1941. Sieltä palattuaan hän muutti Eestin kautta Petroskoihin, kuten tuhannet muut inkeriläiset.

Jakobson ja Zimin ovat teknisesti todella taitavia. Uusimmalla levyllään, L'acoustique, kaksikko saa apua muun muassa Karjalan kulttuuriministeriön sinfoniaorkesterin muusikoilta.

- Venäjällä ei pärjää huonolla soittamisella. Teknisempi kokoonpano pärjää taiteellisesti, vaikkakaan ei taloudellisesti.

Jakobsonin mukaan venäläissoittaja nettoaa keikasta pienemmässä kaupungissa 3-4 euroa. Pietarissa ja Moskovassa kukkaroon saattaa ropsahtaa viisikymmentä euroa.

-Se on huonoa kehitystä, kaikki kynnelle kykenevät suuntaavat suurkaupunkeihin ja muu maa tyhjenee, mutta se ei ole meidän juttu.

Jakobson rahoittaa elämisensä ja soittamisensa opettamalla suomenkieltä Petroskoin yliopistossa.

Lahdessa tyly meininki

Suomessa d'Airot kaupittelee esiintymisiään 200 eurolla. Viime viikolla Jakobson ja Zimin vierailivat Lahdessa mutta eivät saaneet kaupungista keikan keikkaa.

- Kiersimme kaikki ravintolat Torvesta Villiruusuun. Henkilökunta oli joka paikassa ihmeissään. Yleensä vastaus oli, että johtaja ei ole paikalla, pidetään yhteyksiä. Luulen, että he olivat hyvin helpottuneita kun häivyimme.

Jakobson ei silti aio luovuttaa. -Suomalaisuus Venäjällä ja suomalaisuus Suomessa on kuitenkin eri juttu. Uskon, että Suomessa riittää kiinnostusta meidän tyyliselle yhtyeelle.

d'Airot esiintyi Suomessa ensim- mäistä kertaa Joensuun Jakokoski-rockissa vuonna 1997. Pari vuotta myöhemmin bändi lämmitteli Ismo Alankoa samassa kaupungissa. Heinäkuussa Jakobson ja Zimin esiintyivät Joensuussa, Nurmeksessa ja Kärsämäellä. Kyseiset keikat oli myyty etukäteen hyvissä ajoin.

Paras osa lähti

Suomalaisuus on yksi pieni viipale Venäjän suuressa kulttuurikakussa. Jakobsonille juuriensa vaaliminen on kaikki kaikessa. Hän uskoo, että suomen kieli pitää suomalaisuuden elossa Karjalassa, ainakin niin kauan kuin sitä joku puhuu – tai laulaa. Presidentti Koiviston Operaatio Paluumuutto ei saa Jakobsonilta kiitosta.

- Sen myötä kuoli kukoistava kulttuuri. Paras osa väestä lähti. He jotka jäivät, heidän identiteettinsä on hyvin alhainen. He tietävät olevansa suomalaisia, mutta eivät tunne olevansa suomalaisia, eikä suomalaisen kulttuurin vaaliminen siksi heitä kiinnosta. Juuret ovat olemassa mutta oksat on katkaistu. Rippeet pitävät pintansa kunnes kuolevat.

Jakobson pääsi Petroskoin yliopistoon kymmenen vuotta sitten, jolloin suomalaisuus oli Karjalassa kova sana. Joissain piireissä se on sitä edelleen.

- Taiteellisesti on hienoa laulaa suomeksi, mutta käytännössä homma ei oikein toimi. Ihmiset Venäjällä eivät tahdo jaksaa kuunnella suomen kieltä. Pari biisiä menee mutta sitten he kyllästyvät.

Suurempiin hankaluuksiin Jakobson ei ole äidinkielensä takia joutunut.

- Keikoilla kuulee silloin tällöin ilkeyksiä – painukaa helvettiin suomalaiset – mutta ei sen vakavampaa. Neuvostoliiton aikaan piti vielä vaieta, silloin ei ollut sopivaa puhua suomea kodin ulkopuolella.

Oma Mua, Pakkaskuun 6. 2000

Milleh huogavuo – nuoret kachotah iche
Tahtot nähtä tozi elaijan – chokkelei discoh

Kui nygöi viettäy joudavua aigua nuorizho? Tiettäväine, joga toizel piäh kerras tulou: pahoi, kui puuttuu, huigei ongi sanuo. Meijän ei ylen suures linnasgi, kudamas äijät ken paistah kui rauhallizhes da hil'l'as toizien Ven'an linnoih verrates, on kaikenmostu. Nuorizho midä vai ei luaji, min vai ei tarttelei. Tämän ellendäjes Petroskoidu myö hätkie kävellä-briiluo ei pie: maksau vai kodvazekse pyörähtiäkseh linnan kudamahtahto discoh da vähäzen kachahtuakseh ymbäri. Onnuako, ristikanzu vähästy enämbi kahtukymmendy vuottu hyväs mieles da huogavunnuh siepäi ei lähte: soittimien lomizendu da nuorien bauhundu annetah tiediä omas iches. Erähän kerran kodvan et voi ni pon'äh puuttuo, ken sinun ies plässiy-pläkyttäy, briha vai tyttö – muga on omua ichchie natrovinnuh. Dai oigiedu paistes, suan grammattah (kui kaikin sanotah), discol ruadua ei ole midä. Vai, tiettäväine, suas grammas äijät nuoret nygöi kachotah vähäkse, hot'i äijät ken mielen kohendamisekse tavoitetah juvva pullon-toizen piivuo. Semmite silloi, konzu yhteh kerävyy tuttavu nuorizo, kudamua yhtisteltäh samazet kiinnostukset da mielet.

Entuziastoin nuorizhoillachchu

Nengaleite sanottih minul iche sen illachun hommailljat, kudaman piettih Uuttu Vuottu vaste Petroskois, perinnehkois. Rahvastu täs äijiä ei, olluh: tämän piendäs tiezi vähä ken. Yhtelläh se, kudai tuli täi, tiezi mi händy vuottau. Illachchuh yhtynyöt – enimyölleh net oldih Petroskoin yliopastujat – suadih viettiä ilduajan kaikin ihan omua mieldy myö. Kerdynyzien ies soitettih da pajatettih Petroskoin tunnetut nuorozhojoukot. Sai kuulta Folk, Blus, Jass, Rock-n-roll muuzikkua. Omal ezityksel hyviteldih kaikkii Uvvenke Vuvvenke D'Airot-joukko, Toive folk band. Santtu Karhu, Leo Sevec, Oleg Jarcev da muut. Brihat pajatettih suomen, karjalan, ven'an kielel. Tulluot gos'tat hyvöindeltihes hyväl soitandal, paginoil, pläshindäl da piivol.

Tädä paichi N-Line al'ternatiivumovvan teatran neichchyöt ozutettih nuorizhol sobil, kudamat roijah movvas 2000-vuvvel.

Kaikes täs sai nähtä, gu illachchu oli varustettu nuorizhoh näh, kudai tahtou dai maltau toven huogavuo, kudai ellendäy muuzikkua da on sil peril. No a joukosolendu, onnuako, kaikil nuoril on mieidy myö, semmite silloi, konzu iespäi kaikkii vuottau Uuzi Vuozi. Hyviä mieldy sikse aigua illachun nuoret maltettih nostua iche.

Karjalainen, sunnuntaina, 8. elokuuta 1999

Ei mikään airoton vene

Petroskoilainen D'Airot soittaa uusromanttista bluesrockia

E.Jakobson on D'Airojen aivot. Bändissä vaikuttavat lisäksi kitaristi Grigori Zimin, basisti Aleksei Koblikov, kosketinsoittaja Olga Jelina ja rumpali Juri Korobov.

Petroskoilainen D'Airot kuuluu Karjalan karnevaalien työmyyriin. Nelimiehinen ja yksinaisinen bändi on soittanut kaikkina kamevaalipäivinä: on näyttäydytty Kerubissa, Kamevaaliteltassa ja Urheilutalolla.

Bändiä itseään tuntuu harmittaneen, että lavalla ei ole voitu näyttää parasta osaarnista. Soittimia ja vahvistimia, kunnon soundcheck-ajoista puhumattakaan, ei ole Joensuun päässä järjestetty aivan luvatulla tavalla.

Mutta onpahan kuitenkin päästy soittamaan: näytetty mallia bluesotteella kulkevasta kitararockista, jota maustavat nokkamies E. Jakobsonin erikoiset, suomenkieliset sanoitukset

D'Airot-nimi tuntuu suomalaiseen suuhun kankealta. Taustalla on kuulemma venäläinen sanaleikki, joka ei ole kovin kaukana melaa mekkoon -terrninoiogiasta.

D'Airojen lyrikoissa ei kuitenkaan liikuta niillä alueilla: yhtyeen tuoreella kasetti-LP:llä on sellaisia biisejä kuin Tuulen maku, Kaksintaistelu, Nöyryys ja Kuolleen virsi. Hyvin kirjalliset tekstit heijastavat Jakobsonin akateemista puolta – nuori mies, porvarilliselta nimeltään Eugeni Bogdanov, opettaa Petroskoin yliopiston suomen kielen laitoksella suomea ja Suomen kirjallisuutta.

- Haluan tehdä uusromanttisia tekstejä. Sanoituksissani ei piehtaroida arkielämässä, vaan yksilö, maailmankaikkeus, ikuiset arvot ovat tärkeämpiä… Vaikutteita ovat antaneet Eino Leinon ja L.Onervan kaltaiset nimet, valottaa Jakobson.

Jakobsonin lämpimässä äänessä on puolestaan selvää Pauli Hanhiniemeä, ja Kamevaaliteltan keikan alussa kuultiinkin Kolmannen naisen Tästä asti aikaa.

- Kolmas nainen oli jossakin vaiheessa suurin vaikuttajam, ehdottomasti. Hanhiniemihän opetti minut laulamaankin. Yritin aikani laulaa korkealta kuten Beatlesit, mutta kun kuulin Hanhiniemeä, tajusin, että voin laulaa omalla äänelläni omimmalta korkeudeltani.

Jakobson on bändin ainoa suomenkielentaitoinen.

- Kielivalintaa ei tarvitse muille perustella, koska minä en ole tullut tähän bändiin, vaan muut soittajat ovat liittyneet mukaani. Voisin filosofoida suomalaisuudesta ja suomalaisesta kulttuurista Karjalassa, mutta selittäminen on turhaa.

- Kyllähän meille on sanottu, että laulaisitte edes englanniksi. Monet venäläiset nuoret eivät oikein diggaa tätä. He pitävät suomen kieltä rumana, usko tai älä, Jakobson kertoo.

D'Airot-kotisivut Intemetissä osoitteessa http://dairot.heninen.net.

Karjalan Sanomat, lauantaina, 23. elokuuta 1997

Jakokoskirock kansainvälistyy itäänpäin

Petroskoilainen d'Airot debytoi Suomessa

Kontiolahden kaksivuotinen ilmaisfestivaali Jakokoskirock-97 keräsi 8.-9. elokuuta kentälle eri-ikäisen yleisön ja 12 rockbändiä. Lähes tuhat kuulijaa rokkasi aurinkoisen taivaan alla vähän tunnettujen ja nimekkäiden kotimaisten ja vieraiden popparien musiikin tahtiin. Vaikka festari ei vielä kasvanut mittavaksi, sillä on laajoja mahdollisuuksia kansainvälistyä. Tänä vuonna pienen paikkakunnan järjestämään musiikkijuhlaan kutsuttiin myös ruotsalaisia ja karjalaisia muusikoita.

Ja järjestäjät eivät nähtävästi katuneet sitä. Ainakin petroskoilaisen d'Airot-yhtyeen esiintyminen oli sekä järjestäjien että kuuntelijoiden mielestä hyvä aikaansaannos. Siis, d'Airotin pojat pääsivät ensimmäistä kertaa suomalaiselle lavalle, mutta miksi nimenomaan he?

- Onni alkoi hymyillä d'Airotille jo silloin kun esiinnyimme eräänä iltana Petroskoin nuorten pubissa Discosadissa. Silloin me saimme tietää, että salissa on suomalaisia vieraita, ja siksi soitimme enemmän kuin oli suunniteltu. Yrityksemme eivät menneet turhaan. Kuten osoittautui, katsomossa oli Kontiolahden rockfestivaalin kulttuurisihteeri Leena Nyyssänen, joka oli tullut Petroskoihin juuri tutustuakseen karjalaisiin yhtyeihin. Ja onneksi hän osui d'Airotin keikalle, yhtyeen solisti Enska Bogdanov (taiteilijan nimi Jakobson) muistelee mielihyvin.

d'Airotin nimi oli Leena Nyyssäselle jo ennestään tuttu. Karjalaisen kulttuurin kannattaja Timo Munne pani myös kortensa kekoon, silloin kun kertoi Leena Nyyssäselle huomionarvoisesta petroskoilaisesta rockyhtyeestä.

Siis sattumalta tai loogisen tapahtumaketjun perusteella vähän tunnettu suomenkielinen rockyhtye pääsi Suomeen, Kontiolahden rockfestivaalille.

Festarin tunnelma oli ylevä

- Varsinkin jos ajattelisi siitä, että esiinnyimme samaan aikaan, kun Helsingin Olympiastadionilla konsertoi irlantilainen megayhtye U2. Kai sillä yhteensattumalla on oma merkityksensä, Jakobson iskee silmää.

Karjalaiset pojat eivät toki hio hampaitaan irlantilaisyhtyeen varalle: kaikki popfanit eivät rientäneet Helsinkiin: Kontiolahden festivaali sai myös osakseen jonkun verran yleisöä.

Jakokoskirock alkoi raapia paahtavassa helteessä. Yleisö ei toki ollut innostunut tanssimaan hiekkakentällä, mutta illan lähestyttyä sitkeät popfanit ilmestyivät pensaiden alta ja keskittyivät lähelle lavaa.

Pitää antaa tunnustus festivaalin järjestäjille. Käytännöllisyys ja asiantuntevuus tulivat ilmi jokaisesta asianyhteydestä. Tapahtumapaikaksi valittu Kanavamuseo kun sijaitsee kaukana asuinalueista, sinne ihmisiä vietiin busseilla.

- Samanlaisen festivaalin järjestäminen olisi mahdoton meillä Karjalassa sen takia, että esimerkiksi sinne on vaikeata vetää sähköjohdot. Käytännölliset suomalaiset eivät ajatelleet kauan ja toivat konserttipaikalle pienoisvoimalaitoksen, Jakobson ihmettelee.

Jakokoskirockin ohjelma noudatti festivaalille ominaista ohjelmapolitiikkaa; tarjolla oli musiikkia laidasta laitaan. Yleisöä viihdyttivät mitä erilaisimmat, enimmäkseen railakasta rockia tuottavat yhtyeet. Karjalainen d'Airot ihastui muutamaan niistä.

- Ruotsalainen RubberDuck Blues duo on mielestäni ihan toimiva juttu. Olisin hankkinut yhtyeen levynkin, – se oli henkisesti niin läheistä meille, d'Airotin keulakuva Jakobson kertoo.

Bon Jovin lämmittelybändinä aikoinaan ollut englanninkielisen Lemonatorin muusikot antoivat festivaalille pontta. Suomessa tunnetut muusikot veivasivat monimuotoisen settinsä hiukset hulmuten ja äärimmäisellä ammattitaidolla.

Petroskoilainen yhtye ei ollut sen varjossa. Esityksiä pidettiin tiheässä tahdissa, ja se vain viritti parempaan soittoon. Yleisön keskuudesta kuului korvaa hiveleviä lausuntoja siitä, että vihdoinkin saatiin kuunnella hyvää bluesia ja muutenkin epätavallista musiikkia. Ja yleisönkin arvona oli se, että yhtäkään kertaa ei ollut kuultu "ryssä"-sanaa. Festarin tunnelma pysyi ylevänä.

Petroskoilainen d'Airot avasi Jakokoskirock-festarin ruotsalaisen Inch-yhtyeen kanssa ja vihki sen päättämisenkin. Viimeksi karjalaista rockia kuunneltiin Joensuun Kerubi-klubissa, jossa yhtye esiintyi yhdessä ruotsalaisen omalaatuisen Hurjat hipit -yhtyeen kanssa.

Jakokoskirockissa oli merkittävää myös se, että karjalainen yhtye pääsi sinne pelkästään vastaanottopuolen rahoittamana. Nuorten kulttuuri jäi tavan takaa vaille Karjalan viranomaisten huomiota.

Karjalan Sanomat, keskiviikkona, 2. heinäkuuta 1997

Novus poeta Careliae sylki julkisuuteen modernia lyriikkaa

E.Jakobson saattoi omin kustannuksin esikkonsa päivänvaloon

Kultavaunuissa kuljen,
sanotaan;
toki valtaa, loistoa
en koe pienintäkään.
Jumalako olen,
mutten ainakaan tuo,
hymyilevä,
taivaallista täynnä joka on.

Tuohon sävyyn E.Jakobson pohtii itseään vuoden vanhassa runossaan Satyyri, joka on kuulunut runoilijan esikirjaan. Jumalallisuus kuitenkin jätetään tällä kertaa runoilijan omalletunnolle, vaan puhutaan Karjalan uuden runoilijan hatusta, jota E.Jakobson yrittää totisesti soveltaa itselleen. Ainakin hänen esikkonsa Novus poeta Careliae etukansi näin mainostaa.

Kirja on oiva esimerkki siitä, miten muodoltaan ja sisällöltään avantgardistiset opukset löytävät parhaiten tien julkisuuteen. Tietenkin jos siihen satsataan omaa rahaa. Sen E.Jakobson onkin tehnyt yhdessä ystäviensä kanssa. Niukkojen varojen vuoksi kirja näki päivänvalon vain 100 kappaleena.

Biisiteksteistä varsinaisiin runoihin

Petroskoilainen jatko-opiskelija Jevgeni Bogdanov, kaverien kesken Enskana ja julkisuudessa E.Jakobsonina tunnettu, on ihmissuhteet-ongelmasta löytänyt kultasuonen taiteelleen. Hän on puhunut aiheesta rockmusiikin ja runouden keinoin. Lavalla hän on aika kauan puuhaillut d'Airot-bändin keulahahmona. Runouden puolella hän toki ahersi enemmän pöytälaatikolle ja ystävilleen kuin laajalle yleisölle.

E.Jakobsonin opukset tunkeutuivat päivänvaloon heinäkuussa 95 Carelia-lehden sivuilla. Silloin lehdessä julkaistiin slangisanoilla höystettyjä runoja kokoelmasta Umpikehä. Runoilijan luova vire sai Umpikehälle jatkoa Carelian helmikuun 96 numerossa, joka sylki julkisuuteen sarjan La Nostalgie de la boue, vapaaksi suomennettuna Uni saastasta. Nyt E.Jakobsonin modernia lyriikkaa ilmestyi lukijan eteen erillisenä kirjana.

Kahden mainitun sarjan lisäksi kirjaan ovat kuuluneet sarjat Marjalle, Ultimate blues collection, La gaya scienza, Sydämen halla sekä Irakin-matkan inspiroima runosarja arabinkielisten koukerojen alla.

Monet runot ovat alkuperältään rockbiisien tekstejä. Vankkana rock-lyyrikkona Jakobson uskoi ennen, etteivät tekstit toimi ilman musiikkia. Opuksiaan julkaisemalla hän halusi ennen kaikkea nähdä, miten teksti toimii, soi ja menee perille ilman säestystä.

Varsinaista runoutta luetaan sarjoissa La gaya scienza ja Sydämen halla. Ne runot sopivat myös lauluiksi, niissä on paikoin lyhyitä, laulujen kertosäkeitä muistuttavia pätkiä. Mahdollisesti vastaisuudessa E.Jakobsonin työperiaate lauluteksti-runo muuttuu päinvastaiseksi, runo-lauluteksti -suuntaiseksi.

Kaksi minää sotii ihmisessä

Avantgardistirunoilijan lailla E.Jakobson kaihtaa kaikkea poliittista, pateettista ja mahtipontista. Hän kaivaa runollisia aiheita ihmisen sisäisestä maailmasta. Umpikehässä esimerkiksi hän yrittää tarkistaa yksilöllisyyden paikkaa yhteiskunnassa: mitä voi, mitä saa tehdä ja miten ihmiseen suhtaudutaan.

La Nostalgie de la boue on vuorostaan melko raakaa sisäistä analyysia. Sankari ikään kuin tilittää tuntojaan milloin tiettyjen Casanova-rakkausseikkailujen milloin elämän myllerrysten jälkeen. Toisaalta sankarissa elää saastasta ja karkeudesta haaveileva tyyppi, toisaalta näiden tunteiden läpi tunkeutuu esiin myös herkkä lyyrikko.

Ihmisen kahtiajakautuneisuus – E.Jakobsonin oman sanonnan mukaan itsessään kieriskelemistä ja itseään pieksemistä – piilee monissa opuksissa. Henkiset, seksuaaliset ja rakkaussuhteet asettuvat vastapainoksi frigidille vetovoimalle, joka tukahduttaa näitä tunteita.

Ihmisen fyysinen himo ja platoninen rakkaus sotivat runoissa milloin tuloksettomasti milloin niin, että syntyy seksuaalista autuutta, molempien osapuolten henkistä ja fyysistä harmoniaa.

E.Jakobson taitaa ja käyttää suomen kieltä oivallisesti. Välttääkseen syntipukin leimaa hän kuormittaa runojaan symboleilla ja allegorioilla. Jakobson ei puhu asioista suoraan, vaan kätkee sisällön tarkasti valittuihin ja kauniisti toisiinsa sidottuihin sanoihin, joista monilla on slangissa aivan eri merkitys kuin kirjakielessä. Lukija joka osaa symbolisen verkon läpi kurkottaa painettujen sanojen taakse, ymmärtää opusten piilomerkityksen.

E.Jakobson ei näytä toivottomasti päätyneensä yksistään ihmisen sisäisiin ristiriitoihin. Mukana kirjassa on myös vähän kaikesta -aihetta sekä matkakokemuksia, mm. runoja Irakista samannimisessä sarjassa ja Helsingistä Sydämen halla -sarjassa.

Omatunto vaatii jo enemmän

- Careliassa julkaistut runot olivat aika irtonaisia. Tarvitsin jotain perustaa, jolta voisin hypätä eteenpäin, E.Jakobson selittää kirjansa syntymistä.

Kirjan epigrafiksi hän on valinnut latinanklielisen Dixi et animam salvavi, Olen puhunut ja sieluni pelastanut, eli olen puhunut niin kuin omatuntoni vaatii.

Nyt E.Jakobsonin omatunto alkaa vaatia jo enemmän.

- En ole tyytyväinen kirjaan, hän sanoo eteenpäin tähtäävän runoilijan tavan mukaan ja lupailee, että uusissa runoissa aiheet muuttuvat täydellisesti.

- Sitä vanhaa "itsessään kieriskelemistä" ei enää ole. Vaikka uusissa runoissa on kaikki edelleen hyvin yksilöllistä, mutta jo enemmän yleistettyä. Ihminen ikään kuin vapautuu ymmärtämään maailmaa ja kosmosta minänsä kautta.

Universumin kohinan esimakua lukija aistii jo E.Jakobsonin esikirjassa, mm. Orjatar-runossa.

Uusia runoja kertyy pikkuhiljaa E.Jakobsonilla jo uudessa kirjassa painettavaksi. Sen julkaisemisen hän jättää kaikesta päätellen jo alan ammattilaisille.

- Ensimmäisen kirjan kanssa kävi aika hassusti. Annoin kirjan painoon ja sen jälkeen minulle soitettiin Karjalan kirjailijaliitosta: tule keskustelemaan, meillä on idea julkaista sinun runoja, E.Jakobson kertoo.