Karjalan Sanomat, 23.03.2005
Jakobson julkisti uuden runokirjansa
 |
Esittelytilaisuudessa Enska Jakobson jakeli auliisti nimikirjoituksiaan. Jokainen halukas sai hänen runokirjansa ilmaiseksi. Mikko Ollikainen. |
Suomenkielinen petroskoilaisrunoilija Enska Jakobson julkisti uuden
runokirjansa Mielentilat viime viikon lopulla. Kirjan esittely keräsi
Karjalan kansallisten kulttuurien keskukseen Jakobsonin työtovereita,
sukulaisia, opiskelijoita ja hänen runoutensa ihailijoita.
Petroskoin Kansallisen teatterin näyttelijät aloittivat
esittelyn lausumalla Jakobsonin runoja. Runoilijan työtoverit
vuorostaan ilmaisivat omat mielipiteensä runoista.
Kansallisuuspolitiikan komitean varapuheenjohtajan Tatjana Klejerovan
mielestä runoilija on intellektuelli. Klejerova sanoi Jakobsonin
runojen muistuttavan tyyliltään Eino Leinon runoja.
Karjalan kirjailijaliiton puheenjohtaja Armas Mishin vuorostaan
vertaili Jakobsonin runoja Onervan runoihin.
– Kirjailija on uusromantikko, jonka tuotannossa on Kalevalan
ja Raamatun motiiveja, Mishin toteaa.
Jakobson itse sanoo, että häntä miellyttää
Onervan tuotanto, josta hän on omaksunut surumielisyyttä
ja omien voimien epäilyä.
Kirja koostuu kahdesta osasta: Ekspressiot ja Impressiot. Runoissa
on erilaisia motiiveja, esimerkiksi Nietzschelle ominaisia.
Ekspressiot-osaan kuuluva luku Luvattu maa syntyi sen jälkeen,
kun kirjailija oli kiinnostunut juutalaiskulttuurista. Monet runot
ovat elämäkerrallisia. Ne on omistettu rakkaudelle ja
vapaudelle.
Tanja Ihanus Mikko Volodchenkov
Karjalan Sanomat, 08.12.2004
Rock-sillat nostettiin
Rockbridge-festivaalilla nuoriso huvitteli, riemuitsi ja reuhasi
 |
Festivaalilla soi klassinen rhythm-and-blues petroskoilaisen D’Airotin (solisti Enska Jakobson) tulkinnassa. |
Miten hurmaavia ovatkaan rock-illat Venäjällä. Niihin
kokoontuu tuhansia eri-ikäisiä rock-n-rollifaneja. Jokainen
odottaa jotakin hienostuneelle maulleen toiveita herättävää
tapahtumaa. Toisia kiinnostaa blues, toisia raskas metalli. Aina
löytyy klassisen rockin sekä punktyylin raivoisan musiikin
kannattajia.
Suomalaisten ja venäläisten muusikkojen rakentamasta uudesta
rock-sillasta ei tullut poikkeus. Kahden päivän kuluessa
Petroskoin SKK-keskuksessa nuoriso huvitteli, riemutsi ja reuhasi
vastaukseksi rokkarien optimistiseen kutsuun: Hymyile, tämä
ei ärsytä ketään!
Vielä suuri Lenin puhui sivistyneistön tärkeästä
roolista kansanjoukkojen vallankumouksellisessa yhdistämisessä.
Rockbridge-festivaali on todistanut vuosisatoja vanhan väitteen
pitävän paikkansa. Monissa yhtyeissä soittavat muusikot,
jotka edustavat nykyajan sivistyneistöämme. Tämä
selviytyi yhdistämisen tehtävästään.
Vladimir Puhov
Karjalainen, Elokuun 2002
Täällä ollaan, Venäjä
 |
Jarkko Martikainen (vas.), Enska Jakobson, Hannu Porkka ja Grigori Zimin kohtasivat jameissa. |
Joensuu tuntuu ajoittain, Jukka Itkosta mukaillakseni, elävien haudalta. Välillä pitää onneksi revetä kahteenkin paikkaan yhtä aikaa.
Joensuun kirjallisuustapahtuma jatkoi lauantai-illanvietossaan jamiperinnettä. Niin lennokasta meininki ei tällä kertaa
ollut kuin vuosi takaperin, jolloin estradilla olivat Wimme,
Eija Kankaanranta ja Claes
Andersson. Nyt jammailivat
rokkarit, eikä rockissa juuri
irrotella.
Sukupolvet kohtasivat YUP-yhtyeen Jarkko Martikaisen ja
ex-Hassisen Kone Hannu Porkan aloittaessa. Martikainen lauloi ja komppasi akustisella kitaralla kahdeksan biisiä; Porkka
läpsytteli lyömiään. Lihavia luurankoja- ja Jos helvetti on
täynnä -tyyppiset YUP-standardit olivat yleisön nuoremmille
tuttuja, mutta taiteellisin lakipiste osui Johnny Cash -coveriin
Viivi on poissa, jossa Porkka soitti triangelia kuin enkeli.
Porkka jäi lavalle taustoitta: maan Petroskoin D'Airot-duoa,
joka on Joensuussa jo tuttu
vieras. Laulaja Enska Jakobsonin ja kristushahmoisen kitaristi
Grigori Ziminin nätit bluesrocknumerot kulkivat kelvosti, vaikka Jakobsonin baritoni hukkui
ravintolan hälinään.
Jamit-sana lunastettiin lopuksi nelikon viidellä yhteisnumerolla. Tuomari Nurmion versio
virrestä Oi jos mä kurja matkamies maan, traditionaali Areavaaran murha, Nurmion Älä
itke Iines']& Kurjuuden kuningas
ja Paul Simonin Boy In The
Bubble olivat nämä kappaleet.
Musiikki jatkui toisella puolen toria. Kerubin venäläisen
rockin illassa naisjäsenistöinen
etno-punk-bändi Babslei oli jo
soittanut, mutta Tequilajazzzin
keikka vasta aluillaan.
Tequilajazzz on Venäjän bändieliittiä. Yhtye soittaa modernia, lievästi metalliväritteistä
rockiaan valtavalla tarkkuudella
ja intensiteetillä. Bassokitaristi
käyttää paljon sointuja, jotka
lomittuvat kahden kitaran äänivalliin. Ulkoisesti lavalla voi
olla Midnightin Oilin laulaja
taustallaan Paul Oxley's Unit,
mutta sisällä kiehuu.
Suorina KononenKuva: Marko Puumalainen
Etelä-Suomen Sanomat, Elokuun 1. 2002
d'Airot soutaa taiderokkia Karjalasta
 |
Alunperin d'Airot oli viisimiehinen kokoonpano. Nykyään miehiä on kaksi: Enska Jakobson ja Grigori Zimin.
- Kahdestaan on paljon helpompi pitää sopua, Jakobson perustelee. |
Venäläiseen suomeksi laulavaan
bändiin ei joka päivä törmää. Santtu
Karhu & Talvisovat -yhtyeen kotikaupungista Petroskoista ponnistava
d'Airot laulaa suomeksi, eikä siinä
ole biisintekijä Jevgeni Bogdanovin
alias Enska Jakobsonin mielestä mitään kummallista.
Kymmenisen vuotta sitten perustettu d'Airot oli aluksi viisimiehinen
kokoonpano. Nyt miehiä on kaksi:
Jakobson ja Grigori Zimin. Musiikkia
on jo paljon hankalampi määritellä.
Taiderokkia, progea, bluesia?
- Sävellyksissäni yhdistyvät blues
ja maailmanmusiikki. Kosmopoliittisuus on taiteessani johtava teema,
sanoo Jakobson, jonka juuret ovat
syvällä Karjalan laulumailla. Jakobsonin suku on äidin puolelta Pietarin
inkeriläisiä, jotka ovat asuttaneet
Venäjää satoja vuosia.
- Mummo karkotettiin Siperiaan
1941. Sieltä palattuaan hän muutti
Eestin kautta Petroskoihin, kuten
tuhannet muut inkeriläiset.
Jakobson ja Zimin ovat teknisesti
todella taitavia. Uusimmalla levyllään, L'acoustique, kaksikko saa
apua muun muassa Karjalan kulttuuriministeriön sinfoniaorkesterin
muusikoilta.
- Venäjällä ei pärjää huonolla soittamisella. Teknisempi kokoonpano
pärjää taiteellisesti, vaikkakaan ei
taloudellisesti.
Jakobsonin mukaan venäläissoittaja nettoaa keikasta pienemmässä
kaupungissa 3-4 euroa. Pietarissa ja
Moskovassa kukkaroon saattaa ropsahtaa viisikymmentä euroa.
-Se on huonoa kehitystä, kaikki
kynnelle kykenevät suuntaavat suurkaupunkeihin ja muu maa tyhjenee,
mutta se ei ole meidän juttu.
Jakobson rahoittaa elämisensä ja
soittamisensa opettamalla suomenkieltä Petroskoin yliopistossa.
Lahdessa tyly meininki
Suomessa d'Airot kaupittelee esiintymisiään 200 eurolla. Viime viikolla
Jakobson ja Zimin vierailivat Lahdessa mutta eivät saaneet kaupungista
keikan keikkaa.
- Kiersimme kaikki ravintolat Torvesta Villiruusuun. Henkilökunta oli
joka paikassa ihmeissään. Yleensä
vastaus oli, että johtaja ei ole
paikalla, pidetään yhteyksiä. Luulen,
että he olivat hyvin helpottuneita
kun häivyimme.
Jakobson ei silti aio luovuttaa.
-Suomalaisuus Venäjällä ja suomalaisuus Suomessa on kuitenkin
eri juttu. Uskon, että Suomessa
riittää kiinnostusta meidän tyyliselle
yhtyeelle.
d'Airot esiintyi Suomessa ensim-
mäistä kertaa Joensuun Jakokoski-rockissa vuonna 1997. Pari vuotta
myöhemmin bändi lämmitteli Ismo
Alankoa samassa kaupungissa. Heinäkuussa Jakobson ja Zimin esiintyivät Joensuussa, Nurmeksessa ja Kärsämäellä. Kyseiset keikat oli myyty
etukäteen hyvissä ajoin.
Paras osa lähti
Suomalaisuus on yksi pieni viipale
Venäjän suuressa kulttuurikakussa.
Jakobsonille juuriensa vaaliminen
on kaikki kaikessa. Hän uskoo, että
suomen kieli pitää suomalaisuuden
elossa Karjalassa, ainakin niin kauan
kuin sitä joku puhuu - tai laulaa.
Presidentti Koiviston Operaatio Paluumuutto ei saa Jakobsonilta kiitosta.
- Sen myötä kuoli kukoistava kulttuuri. Paras osa väestä lähti. He jotka
jäivät, heidän identiteettinsä on hyvin alhainen. He tietävät olevansa
suomalaisia, mutta eivät tunne olevansa suomalaisia, eikä suomalaisen
kulttuurin vaaliminen siksi heitä
kiinnosta. Juuret ovat olemassa mutta oksat on katkaistu. Rippeet pitävät
pintansa kunnes kuolevat.
Jakobson pääsi Petroskoin yliopistoon kymmenen vuotta sitten, jolloin suomalaisuus oli Karjalassa kova sana. Joissain piireissä se on sitä
edelleen.
- Taiteellisesti on hienoa laulaa
suomeksi, mutta käytännössä homma ei oikein toimi. Ihmiset Venäjällä
eivät tahdo jaksaa kuunnella suomen kieltä. Pari biisiä menee mutta
sitten he kyllästyvät.
Suurempiin hankaluuksiin Jakobson ei ole äidinkielensä takia joutunut.
- Keikoilla kuulee silloin tällöin
ilkeyksiä - painukaa helvettiin suomalaiset - mutta ei sen vakavampaa.
Neuvostoliiton aikaan piti vielä vaieta, silloin ei ollut sopivaa puhua
suomea kodin ulkopuolella.
JANNE UUPUNENKuva: MATTI SAIPA
Oma Mua, Pakkaskuun 6. 2000
Milleh huogavuo - nuoret kachotah iche
Tahtot nähtä tozi elaijan - chokkelei discoh
Kui nygöi viettäy joudavua aigua nuorizho? Tiettäväine, joga toizel piäh kerras tulou: pahoi, kui puuttuu, huigei ongi sanuo. Meijän ei ylen suures linnasgi, kudamas äijät ken paistah kui rauhallizhes da hil'l'as toizien Ven'an linnoih verrates, on kaikenmostu. Nuorizho midä vai ei luaji, min vai ei tarttelei. Tämän ellendäjes Petroskoidu myö hätkie kävellä-briiluo ei pie: maksau vai kodvazekse pyörähtiäkseh linnan kudamahtahto discoh da vähäzen kachahtuakseh ymbäri. Onnuako, ristikanzu vähästy enämbi kahtukymmendy vuottu hyväs mieles da huogavunnuh siepäi ei lähte: soittimien lomizendu da nuorien bauhundu annetah tiediä omas iches. Erähän kerran kodvan et voi ni pon'äh puuttuo, ken sinun ies
plässiy-pläkyttäy, briha vai tyttö - muga on omua ichchie natrovinnuh. Dai oigiedu paistes, suan grammattah (kui kaikin sanotah), discol ruadua ei ole midä. Vai, tiettäväine, suas grammas äijät nuoret nygöi kachotah vähäkse, hot'i äijät ken mielen kohendamisekse tavoitetah juvva pullon-toizen piivuo. Semmite silloi, konzu yhteh kerävyy tuttavu nuorizo, kudamua yhtisteltäh samazet kiinnostukset da mielet.
Entuziastoin nuorizhoillachchu
Nengaleite sanottih minul iche sen illachun hommailljat, kudaman piettih Uuttu Vuottu vaste Petroskois, perinnehkois. Rahvastu täs äijiä ei, olluh: tämän piendäs tiezi vähä ken. Yhtelläh se, kudai tuli täi, tiezi mi händy vuottau. Illachchuh yhtynyöt - enimyölleh net oldih Petroskoin yliopastujat - suadih viettiä ilduajan kaikin ihan omua mieldy myö. Kerdynyzien ies soitettih da pajatettih Petroskoin tunnetut nuorozhojoukot. Sai kuulta Folk, Blus, Jass, Rock-n-roll muuzikkua. Omal ezityksel hyviteldih kaikkii Uvvenke Vuvvenke D'Airot-joukko, Toive folk band. Santtu Karhu, Leo Sevec, Oleg Jarcev da muut. Brihat pajatettih suomen, karjalan, ven'an kielel. Tulluot gos'tat hyvöindeltihes hyväl soitandal, paginoil, pläshindäl da piivol.
Tädä paichi N-Line al'ternatiivumovvan teatran neichchyöt ozutettih nuorizhol sobil, kudamat roijah movvas 2000-vuvvel.
Kaikes täs sai nähtä, gu illachchu oli varustettu nuorizhoh näh, kudai tahtou dai maltau toven huogavuo, kudai ellendäy muuzikkua da on sil peril. No a joukosolendu, onnuako, kaikil nuoril on mieidy myö, semmite silloi, konzu iespäi kaikkii vuottau Uuzi Vuozi. Hyviä mieldy sikse aigua illachun nuoret maltettih nostua iche.
Natalja AntonovaKuvat: Aleksandr Perep'olkin
Karjalainen, sunnuntaina, 8. elokuuta 1999
Ei mikään airoton vene
Petroskoilainen D'Airot soittaa uusromanttista bluesrockia
 | E.Jakobson on D'Airojen aivot. Bändissä vaikuttavat lisäksi kitaristi Grigori Zimin, basisti Aleksei Koblikov, kosketinsoittaja Olga Jelina ja rumpali Juri Korobov. |
Petroskoilainen D'Airot kuuluu Karjalan karnevaalien työmyyriin. Nelimiehinen ja yksinaisinen bändi on soittanut kaikkina kamevaalipäivinä: on näyttäydytty Kerubissa, Kamevaaliteltassa ja Urheilutalolla.
Bändiä itseään tuntuu harmittaneen, että lavalla ei ole voitu näyttää parasta osaarnista. Soittimia ja vahvistimia, kunnon soundcheck-ajoista puhumattakaan, ei ole Joensuun päässä järjestetty aivan luvatulla tavalla.
Mutta onpahan kuitenkin päästy soittamaan: näytetty mallia bluesotteella kulkevasta kitararockista, jota maustavat nokkamies E. Jakobsonin erikoiset, suomenkieliset sanoitukset
D'Airot-nimi tuntuu suomalaiseen suuhun kankealta. Taustalla on kuulemma venäläinen sanaleikki, joka ei ole kovin kaukana melaa mekkoon -terrninoiogiasta.
D'Airojen lyrikoissa ei kuitenkaan liikuta niillä alueilla: yhtyeen tuoreella kasetti-LP:llä on sellaisia biisejä kuin Tuulen maku, Kaksintaistelu, Nöyryys ja Kuolleen virsi. Hyvin kirjalliset tekstit heijastavat Jakobsonin akateemista puolta - nuori mies, porvarilliselta nimeltään Eugeni Bogdanov, opettaa Petroskoin yliopiston suomen kielen laitoksella suomea ja Suomen kirjallisuutta.
- Haluan tehdä uusromanttisia tekstejä. Sanoituksissani ei piehtaroida arkielämässä, vaan yksilö, maailmankaikkeus, ikuiset arvot ovat tärkeämpiä... Vaikutteita ovat antaneet Eino Leinon ja L.Onervan kaltaiset
nimet, valottaa Jakobson.
Jakobsonin lämpimässä äänessä on puolestaan selvää Pauli Hanhiniemeä, ja Kamevaaliteltan keikan alussa kuultiinkin Kolmannen naisen Tästä asti aikaa.
- Kolmas nainen oli jossakin vaiheessa suurin vaikuttajam, ehdottomasti. Hanhiniemihän opetti minut laulamaankin. Yritin aikani laulaa korkealta kuten Beatlesit, mutta kun kuulin Hanhiniemeä, tajusin, että voin laulaa omalla äänelläni omimmalta korkeudeltani.
Jakobson on bändin ainoa suomenkielentaitoinen.
- Kielivalintaa ei tarvitse muille perustella, koska minä en ole tullut tähän bändiin, vaan muut soittajat ovat liittyneet mukaani. Voisin filosofoida suomalaisuudesta ja suomalaisesta kulttuurista Karjalassa, mutta selittäminen on turhaa.
- Kyllähän meille on sanottu, että laulaisitte edes englanniksi. Monet venäläiset nuoret eivät oikein diggaa tätä. He pitävät suomen kieltä rumana, usko tai älä, Jakobson kertoo.
D'Airot-kotisivut Intemetissä osoitteessa http://dairot.heninen.net.
Karjalan Sanomat, lauantaina, 23. elokuuta 1997
Jakokoskirock kansainvälistyy itäänpäin
Petroskoilainen d'Airot debytoi Suomessa
Kontiolahden kaksivuotinen ilmaisfestivaali Jakokoskirock-97 keräsi
8.-9. elokuuta kentälle eri-ikäisen yleisön ja 12 rockbändiä. Lähes tuhat
kuulijaa rokkasi aurinkoisen taivaan alla vähän tunnettujen ja nimekkäiden
kotimaisten ja vieraiden popparien musiikin tahtiin. Vaikka festari ei
vielä kasvanut mittavaksi, sillä on laajoja mahdollisuuksia kansainvälistyä.
Tänä vuonna pienen paikkakunnan järjestämään musiikkijuhlaan kutsuttiin
myös ruotsalaisia ja karjalaisia muusikoita.
Ja järjestäjät eivät nähtävästi katuneet sitä. Ainakin petroskoilaisen
d'Airot-yhtyeen esiintyminen oli sekä järjestäjien että kuuntelijoiden
mielestä hyvä aikaansaannos. Siis, d'Airotin pojat pääsivät ensimmäistä
kertaa suomalaiselle lavalle, mutta miksi nimenomaan he?
- Onni alkoi hymyillä d'Airotille jo silloin kun esiinnyimme eräänä
iltana Petroskoin nuorten pubissa Discosadissa. Silloin me saimme tietää,
että salissa on suomalaisia vieraita, ja siksi soitimme enemmän kuin oli
suunniteltu. Yrityksemme eivät menneet turhaan. Kuten osoittautui, katsomossa
oli Kontiolahden rockfestivaalin kulttuurisihteeri Leena Nyyssänen, joka
oli tullut Petroskoihin juuri tutustuakseen karjalaisiin yhtyeihin. Ja
onneksi hän osui d'Airotin keikalle, yhtyeen solisti Enska Bogdanov (taiteilijan
nimi Jakobson) muistelee mielihyvin.
d'Airotin nimi oli Leena Nyyssäselle jo ennestään tuttu. Karjalaisen
kulttuurin kannattaja Timo Munne pani myös kortensa kekoon, silloin kun
kertoi Leena Nyyssäselle huomionarvoisesta petroskoilaisesta rockyhtyeestä.
Siis sattumalta tai loogisen tapahtumaketjun perusteella vähän tunnettu
suomenkielinen rockyhtye pääsi Suomeen, Kontiolahden rockfestivaalille.
Festarin tunnelma oli ylevä
- Varsinkin jos ajattelisi siitä, että esiinnyimme samaan aikaan, kun
Helsingin Olympiastadionilla konsertoi irlantilainen megayhtye U2. Kai
sillä yhteensattumalla on oma merkityksensä, Jakobson iskee silmää.
Karjalaiset pojat eivät toki hio hampaitaan irlantilaisyhtyeen varalle:
kaikki popfanit eivät rientäneet Helsinkiin: Kontiolahden festivaali sai
myös osakseen jonkun verran yleisöä.
Jakokoskirock alkoi raapia paahtavassa helteessä. Yleisö ei toki ollut
innostunut tanssimaan hiekkakentällä, mutta illan lähestyttyä sitkeät popfanit
ilmestyivät pensaiden alta ja keskittyivät lähelle lavaa.
Pitää antaa tunnustus festivaalin järjestäjille. Käytännöllisyys ja
asiantuntevuus tulivat ilmi jokaisesta asianyhteydestä. Tapahtumapaikaksi
valittu Kanavamuseo kun sijaitsee kaukana asuinalueista, sinne ihmisiä
vietiin busseilla.
- Samanlaisen festivaalin järjestäminen olisi mahdoton meillä Karjalassa
sen takia, että esimerkiksi sinne on vaikeata vetää sähköjohdot. Käytännölliset
suomalaiset eivät ajatelleet kauan ja toivat konserttipaikalle pienoisvoimalaitoksen,
Jakobson ihmettelee.
Jakokoskirockin ohjelma noudatti festivaalille ominaista ohjelmapolitiikkaa;
tarjolla oli musiikkia laidasta laitaan. Yleisöä viihdyttivät mitä erilaisimmat,
enimmäkseen railakasta rockia tuottavat yhtyeet. Karjalainen d'Airot ihastui
muutamaan niistä.
- Ruotsalainen RubberDuck Blues duo on mielestäni ihan toimiva juttu.
Olisin hankkinut yhtyeen levynkin, - se oli henkisesti niin läheistä meille,
d'Airotin keulakuva Jakobson kertoo.
Bon Jovin lämmittelybändinä aikoinaan ollut englanninkielisen Lemonatorin
muusikot antoivat festivaalille pontta. Suomessa tunnetut muusikot veivasivat
monimuotoisen settinsä hiukset hulmuten ja äärimmäisellä ammattitaidolla.
Petroskoilainen yhtye ei ollut sen varjossa. Esityksiä pidettiin tiheässä
tahdissa, ja se vain viritti parempaan soittoon. Yleisön keskuudesta kuului
korvaa hiveleviä lausuntoja siitä, että vihdoinkin saatiin kuunnella hyvää
bluesia ja muutenkin epätavallista musiikkia. Ja yleisönkin arvona oli
se, että yhtäkään kertaa ei ollut kuultu "ryssä"-sanaa. Festarin
tunnelma pysyi ylevänä.
Petroskoilainen d'Airot avasi Jakokoskirock-festarin ruotsalaisen Inch-yhtyeen
kanssa ja vihki sen päättämisenkin. Viimeksi karjalaista rockia kuunneltiin
Joensuun Kerubi-klubissa, jossa yhtye esiintyi yhdessä ruotsalaisen omalaatuisen
Hurjat hipit -yhtyeen kanssa.
Jakokoskirockissa oli merkittävää myös se, että karjalainen yhtye pääsi
sinne pelkästään vastaanottopuolen rahoittamana. Nuorten kulttuuri jäi
tavan takaa vaille Karjalan viranomaisten huomiota.
Karjalan Sanomat, keskiviikkona, 2. heinäkuuta 1997
Novus poeta Careliae sylki julkisuuteen modernia lyriikkaa
E.Jakobson saattoi omin kustannuksin esikkonsa päivänvaloon
Kultavaunuissa kuljen,
sanotaan;
toki valtaa, loistoa
en koe pienintäkään.
Jumalako olen,
mutten ainakaan tuo,
hymyilevä,
taivaallista täynnä joka on.
Tuohon sävyyn E.Jakobson pohtii itseään vuoden vanhassa runossaan Satyyri,
joka on kuulunut runoilijan esikirjaan. Jumalallisuus kuitenkin jätetään
tällä kertaa runoilijan omalletunnolle, vaan puhutaan Karjalan uuden runoilijan
hatusta, jota E.Jakobson yrittää totisesti soveltaa itselleen. Ainakin
hänen esikkonsa Novus poeta Careliae etukansi näin mainostaa.
Kirja on oiva esimerkki siitä, miten muodoltaan ja sisällöltään avantgardistiset
opukset löytävät parhaiten tien julkisuuteen. Tietenkin jos siihen satsataan
omaa rahaa. Sen E.Jakobson onkin tehnyt yhdessä ystäviensä kanssa. Niukkojen
varojen vuoksi kirja näki päivänvalon vain 100 kappaleena.
Biisiteksteistä varsinaisiin runoihin
Petroskoilainen jatko-opiskelija Jevgeni Bogdanov, kaverien kesken Enskana
ja julkisuudessa E.Jakobsonina tunnettu, on ihmissuhteet-ongelmasta löytänyt
kultasuonen taiteelleen. Hän on puhunut aiheesta rockmusiikin ja runouden
keinoin. Lavalla hän on aika kauan puuhaillut d'Airot-bändin keulahahmona.
Runouden puolella hän toki ahersi enemmän pöytälaatikolle ja ystävilleen
kuin laajalle yleisölle.
E.Jakobsonin opukset tunkeutuivat päivänvaloon heinäkuussa 95 Carelia-lehden
sivuilla. Silloin lehdessä julkaistiin slangisanoilla höystettyjä runoja
kokoelmasta Umpikehä. Runoilijan luova vire sai Umpikehälle jatkoa Carelian
helmikuun 96 numerossa, joka sylki julkisuuteen sarjan La Nostalgie de
la boue, vapaaksi suomennettuna Uni saastasta. Nyt E.Jakobsonin modernia
lyriikkaa ilmestyi lukijan eteen erillisenä kirjana.
Kahden mainitun sarjan lisäksi kirjaan ovat kuuluneet sarjat Marjalle,
Ultimate blues collection, La gaya scienza, Sydämen halla sekä Irakin-matkan
inspiroima runosarja arabinkielisten koukerojen alla.
Monet runot ovat alkuperältään rockbiisien tekstejä. Vankkana rock-lyyrikkona
Jakobson uskoi ennen, etteivät tekstit toimi ilman musiikkia. Opuksiaan
julkaisemalla hän halusi ennen kaikkea nähdä, miten teksti toimii, soi
ja menee perille ilman säestystä.
Varsinaista runoutta luetaan sarjoissa La gaya scienza ja Sydämen halla.
Ne runot sopivat myös lauluiksi, niissä on paikoin lyhyitä, laulujen kertosäkeitä
muistuttavia pätkiä. Mahdollisesti vastaisuudessa E.Jakobsonin työperiaate
lauluteksti-runo muuttuu päinvastaiseksi, runo-lauluteksti -suuntaiseksi.
Kaksi minää sotii ihmisessä
Avantgardistirunoilijan lailla E.Jakobson kaihtaa kaikkea poliittista,
pateettista ja mahtipontista. Hän kaivaa runollisia aiheita ihmisen sisäisestä
maailmasta. Umpikehässä esimerkiksi hän yrittää tarkistaa yksilöllisyyden
paikkaa yhteiskunnassa: mitä voi, mitä saa tehdä ja miten ihmiseen suhtaudutaan.
La Nostalgie de la boue on vuorostaan melko raakaa sisäistä analyysia.
Sankari ikään kuin tilittää tuntojaan milloin tiettyjen Casanova-rakkausseikkailujen
milloin elämän myllerrysten jälkeen. Toisaalta sankarissa elää saastasta
ja karkeudesta haaveileva tyyppi, toisaalta näiden tunteiden läpi tunkeutuu
esiin myös herkkä lyyrikko.
Ihmisen kahtiajakautuneisuus - E.Jakobsonin oman sanonnan mukaan itsessään
kieriskelemistä ja itseään pieksemistä - piilee monissa opuksissa. Henkiset,
seksuaaliset ja rakkaussuhteet asettuvat vastapainoksi frigidille vetovoimalle,
joka tukahduttaa näitä tunteita.
Ihmisen fyysinen himo ja platoninen rakkaus sotivat runoissa milloin
tuloksettomasti milloin niin, että syntyy seksuaalista autuutta, molempien
osapuolten henkistä ja fyysistä harmoniaa.
E.Jakobson taitaa ja käyttää suomen kieltä oivallisesti. Välttääkseen
syntipukin leimaa hän kuormittaa runojaan symboleilla ja allegorioilla.
Jakobson ei puhu asioista suoraan, vaan kätkee sisällön tarkasti valittuihin
ja kauniisti toisiinsa sidottuihin sanoihin, joista monilla on slangissa
aivan eri merkitys kuin kirjakielessä. Lukija joka osaa symbolisen verkon
läpi kurkottaa painettujen sanojen taakse, ymmärtää opusten piilomerkityksen.
E.Jakobson ei näytä toivottomasti päätyneensä yksistään ihmisen sisäisiin
ristiriitoihin. Mukana kirjassa on myös vähän kaikesta -aihetta sekä matkakokemuksia,
mm. runoja Irakista samannimisessä sarjassa ja Helsingistä Sydämen halla
-sarjassa.
Omatunto vaatii jo enemmän
- Careliassa julkaistut runot olivat aika irtonaisia. Tarvitsin jotain
perustaa, jolta voisin hypätä eteenpäin, E.Jakobson selittää kirjansa
syntymistä.
Kirjan epigrafiksi hän on valinnut latinanklielisen Dixi et animam salvavi,
Olen puhunut ja sieluni pelastanut, eli olen puhunut niin kuin omatuntoni
vaatii.
Nyt E.Jakobsonin omatunto alkaa vaatia jo enemmän.
- En ole tyytyväinen kirjaan, hän sanoo eteenpäin tähtäävän runoilijan
tavan mukaan ja lupailee, että uusissa runoissa aiheet muuttuvat täydellisesti.
- Sitä vanhaa "itsessään kieriskelemistä" ei enää ole. Vaikka
uusissa runoissa on kaikki edelleen hyvin yksilöllistä, mutta jo enemmän
yleistettyä. Ihminen ikään kuin vapautuu ymmärtämään maailmaa ja kosmosta
minänsä kautta.
Universumin kohinan esimakua lukija aistii jo E.Jakobsonin esikirjassa,
mm. Orjatar-runossa.
Uusia runoja kertyy pikkuhiljaa E.Jakobsonilla jo uudessa kirjassa
painettavaksi. Sen julkaisemisen hän jättää kaikesta päätellen jo alan
ammattilaisille.
- Ensimmäisen kirjan kanssa kävi aika hassusti. Annoin kirjan painoon
ja sen jälkeen minulle soitettiin Karjalan kirjailijaliitosta: tule keskustelemaan,
meillä on idea julkaista sinun runoja, E.Jakobson kertoo.
Mikko Nesvitski
|