Karjalainen, 20.11.2005

Karjalan karnevaalit
D'AIROT JA TUHKIMUS-TÄHKIMYS:
Wanha Jokela, Joensuu

Tuhkimus-Tähkimyksen soitto käy yksiin. Vasemmalta Esu Holopainen ja Pekka Suutari.
KUVA: RITVA MELENTJEVA

Häivähdys Venäjää -tapahtuman iltaklubilla kuultiin joensuulais-helsinkiläistä Tuhkimus-Tähkimys-duoa ja petroskoilaista d'Airot-yhtyettä.

Tuhkimus-Tähkimys julkaisi viime vuonna joensuulaisen Pilfink-levy-yhtiön kautta debyyttialbuminsa Aika idässä. Sen materiaalilla Pekka Suutari ja Esu Holopainen olivat nytkin liikkeellä.

Kiltit isit laulavat rajuja lauluja naisten pettämisestä, beibeistä ja likaisista miehistä, voisi tiivistää Tuhkimus-Tähkimyksen olemusta. Parivaljakon akustisten kitaroiden käsittely on tarkkaa ja miellyttävää ja lauluharmoniat sointuvat hyvin yhteen, vaikka Suutarin ääni olikin nyt sortumisrajoilla flunssan takia. Jos Crosby Nash -duolle etsittäisiin suomalaista vastinetta, niin Tuhkimus-Tähkimys pääsisi joka tapauksessa lähelle.

Suutarin kirjoittama Boston-hotelli on Tuhkimus-Tähkimyksen lauluista iskevin, sen verran iskevä, että muu materiaali kuulostaa rinnalla vähän ulkokohtaiselta.

Uusbluesia

D'Airot esiintyi Jokelassa täydellä kvartetilla, kun yhtyettä on viime vuosina kuultu Suomen-vierailuilla duona. Koko kokoonpanoon kuuluvat Enska Jakobson (laulu, rytmikitara), Grigori Zimin (soolokitara), Aleksei Koblikov (basso) ja Jevgeni Klimov (rummut).

Koblikovilla oli päällään Karjalan karnevaalien aurinkoinen T-paita vuodelta 1999. Kuinka moni vielä muistaa sellaista tapahtumaa pohjoiskarjalaisten kulttuuritapahtumien hautausmaalta, ihan Humppamarkkinoiden naapuritontilta?

D'Airojen musiikki on kulmikkaaksi sovitettua, terävää bluesrockia, jollaista Suomessa ovat tahoillaan tehneet harvojen tuntemat Vando Suvanto tai Ari Vaahtera.

Bändi soittaa paljon, nauhaton basso möyryää, rumpalin jazzvaikutteet kuuluvat ja soolokitaristi ammentaa vaikutteita Santanasta Stevie Vaihin.

Jakobsonin laulutulkinta on lavalla sen verran fiilistelevää, että sanoihin on hankala päästä käsiksi. Se on harmi, sillä d'Airojen lyriikat ovat kunnianhimoisia.

Numeroista nousivat esiin etenkin Kalevalan inspiroima tunnelmapala Isäntä ja kotka, maukkaasti keinuva Helsinki III ja Santtu Karhulta yllättäen soitettu cover Cibi-cici linduine.

Kyllä d'Airojen taidokkaalla uusbluesilla voisi kiertää Suomen kuppiloita ja rockravintoloita huomattavasti nykyistä isommalla voluumilla.